Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 26

Vastine oikaisuvaatimukseen / Saloisten monitoimitalon kuljetusoppilaiden saattoalueen sijainti, kameravalvonnan lisääminen ja aidan rakentaminen puistoalueelle

Rakennetun ympäristön lautakunta 17.02.2022 § 26

17/10.03.01/2022  

Valmistelijat tekninen johtaja Jarkko Vimpari, kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen ja talonsuunnitteluinsinööri Jari Näränen

 Rakennetun ympäristön lautakunnalle on saapunut oikaisuvaatimus teknisen johtajan päätöksestä 5.1.2022 § 3. Oikaisuvaatimuksen laatijat esittävät Kisatien viereiseen puistoon rakennettavan aitaa 14 metriä pidemmästi, kuin viranhaltijan päätöksessä on luvattu ja 10 metriä pidemmästi, kuin päätöksen jälkeen lähetetyssä sähköpostissa on luvattu. He perustelevat aidan jatkamista sillä, että aita vähentää pysäköintialueen liikenteen kiinteistölle aiheuttamia haittavaikutuksia. Viranhaltijan päätösesityksessä olevalla aidalla on tarkoitus varmistaa, ettei alueella liikkuvat koululaiset ohjaudu liian lähelle asianosaisten tonttia. Jos aita jatkettaisiin oikaisuvaatimuksessa esitetyn mukaiseksi, niin sillä estettäisiin tarpeettomasti puiston vapaata käyttöä. 

Liite oikaisuvaatimus kuvaliitteineen

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Hylätään oikaisuvaatimus, koska aidan jatkamisella estetään tarpeettomasti kaupunkilaisten yhteisen puistoalueen käyttöä.

Päätös Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Niilo Ojala teki muutetun päätösehdotuksen, että oikaisuvaatimus hyväksytään siltä osin, että aidan rakentaminen jatketaan linja-auton kääntöpaikan reunaan saakka. Arvo Latomaa, Aimo Karppinen, Tapio Linna,  Kirsi Ylisirniö ja useampi muu lautakunnan jäsen kannatti muutosesitystä. Muilta osin oikaisuvaatimus hylätään.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.