Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 17.02.2022/Pykälä 25

Arvio riskeistä ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä teknisen keskuksen toimialalla vuonna 2021

Rakennetun ympäristön lautakunta 17.02.2022 § 25

102/00.01.02/2022  

Valmistelija Tekninen johtaja Jarkko Vimpari

 Kaupunginhallitus on vuosittain velvollinen antamaan toimintakertomuksessa arvion merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja toimenpiteistä havaittujen puutteiden korjaamiseksi sekä konsernivalvonnasta.

Hallituksen selonteko perustuu sen alaisten toimielinten ja konserniyhteisöjen laatimiin selontekoihin, joten jokainen Raahen kaupungin tilivelvollinen toimielin ja tytäryhteistö tekevät osana toimintakertomustaan sisäisen valvonnan selonteon toimialaltaan. Selonteossa tulee kuvata sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen, valvonnassa havaitut puutteet sekä toimenpiteet niiden korjaamiseksi.

Liitteet Raahen kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan järjestämisen perusteet 1.10.2014
Arvio riskeistä ja selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä v. 2021 / Tekninen keskus
 
Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Merkitään tiedoksi annettu selvitys.

Lähetetään selvitys taloussihteerille liitettäväksi toimintakertomukseen.

Päätös Hyväksyi esityksen.