Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 80



Raahen kaupungin tilinpäätös 2021

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 133

Valmistelija Vs. talousjohtaja Johanna Vaittinen

 Kuntalain 113 § mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja.

 Kuntalain 114 § mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen tuloslaskelmien, rahoituslaskelmien ja taseiden sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Kuntayhtymien tilinpäätökset yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen kunnan omistusoikeuden suhteessa.

 Raahen kaupungin vuoden 2021 toimintakatteeksi muodostui -158,4 milj. euroa, mikä on 5,2 milj. euroa heikompi kuin vuonna 2020. Vuoden 2021 toimintakate on 1,8 milj. euroa lopullista talousarviota parempi. Toimielinten toimintakate on valtuustoon nähden sitova talousarvion erä.

Toimielin

(1000 €)

Talousarvio

2021

Toteuma

2021

Poikkeama

(-ylitys/+alitus)

Keskusvaalilautakunta

-86

-89

-3

Tarkastuslautakunta

-74

-57

17

Kaupunginvaltuusto

-210

-231

-21

Kaupunginhallitus

-102 170

-100 444

1 726

Kehittämislautakunta

-5 956

-5 782

175

Tulevaisuuslautakunta

-45 995

-46 319

-324

Rakennetun ymp. ltk

-5 773

-5 505

268

Yhteensä

-160 264

-158 427

1 838

 Verotuloja toteutui 101,1 milj. euroa, mikä on 781 tuhatta euroa talousarviossa ennakoitua enemmän. Valtionosuuksia toteutui 67,2 milj. euroa, mikä on 2,0 milj. euroa talousarviota enemmän. Rahoituserät toteutuivat nettona 2,4 milj. euroa talousarviota paremmin.

 Tilikauden vuosikate on 13,2 milj. euroa ja tulos 13,5 milj. euroa, joka muodostuu myös tilikauden ylijäämäksi.

 Nettoinvestoinnit ovat -20,8 milj. euroa. Investointeja toteutui 6,3 milj. eurolla ja pysyvien vastaavien luovutustulot 26,6 milj. euroa veivät nettoinvestoinnit miinukselle. Tämä johtuu Raahen Satama Oy:n kanssa tehdyistä omaisuusjärjestelyistä. Vuoden 2020 nettoinvestoinnit olivat vastaavasti poikkeuksellisen suuret, 2020 ja 2021 yhteenlasketut nettoinvestoinnit ovat 9,9 milj. euroa.

 Lainamäärä pieneni 2,8 milj. eurolla ja oli vuoden lopussa 168,2 milj. euroa.

 Tilinpäätökseen sisältyvän Raahen kuntakonsernin tilinpäätökseen muodostui 17,6 milj.euron ylijäämä. Konsernin nettoinvestoinnit olivat 33,5 milj. euroa ja lainamäärä lisääntyi 6,3 milj. eurolla. Konsernin lainamäärä vuoden lopussa on 288,2 milj. euroa.

Liite Raahen kaupungin tilinpäätös 2021

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen + 13 532 622,46 euron tuloksen käsittelystä: 

Tilikauden ylijäämä 13 532 622,46 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä kuluvan vuoden kirjanpidossa.

Kaupunginhallitus päättää:

Hyväksytään niiden sitovien tuloarvioiden alitukset ja määrärahojen ylitykset, joille ei aikaisemmin ole riittävää määrärahaa tai ylitysoikeutta myönnetty.

Oikeutetaan talousjohtaja tekemään tarvittaessa teknisiä korjauksia.

Saatetaan tilinpäätös tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös Keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja muutti päätösesityksensä seuraavanlaiseksi:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen + 13 532 622,46 euron tuloksen käsittelystä: 

Tilikauden ylijäämä 13 532 622,46 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä kuluvan vuoden kirjanpidossa.

Kaupunginhallitus päättää:

Hyväksytään niiden sitovien tuloarvioiden alitukset ja määrärahojen ylitykset, joille ei aikaisemmin ole riittävää määrärahaa tai ylitysoikeutta myönnetty.

Oikeutetaan talousjohtaja tekemään tarvittaessa teknisiä korjauksia.

Saatetaan tilinpäätös tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Korjataan konsernitilinpäätöksen luvut seuraavasti: konsernin tilinpäätös on 8,3 milj.euroa ylijäämäinen ja nettoinvestoinnit 24,2 milj.euroa.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun päätösesityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että vs. talousjohtaja Johanna Vaittinen esitteli asiaa kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin teknisen tauon ajaksi klo 20.36. Kokousta jatkettiin klo 20.40.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen poistui kokouksesta teknisen tauon aikana klo 20.37.

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 80  

318/02.02.01/2022  

Liite Raahen kaupungin tilinpäätös 2021

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Päätetään tilikauden tuloksen + 13 532 622,46 euron tuloksen käsittelystä: 

Tilikauden ylijäämä 13 532 622,46 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli-/alijäämä kuluvan vuoden kirjanpidossa.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tarja Ollanketo käytti puheenvuoron. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Keskustan valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3 ja 4 käytti Kristiina Mutka-Leinonen. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Perussuomalaiset valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3 ja 4 käytti Anu Mattila. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Vasemmiston valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3, 4 ja 5 käytti Katja Hänninen. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3, 4 ja 5 käytti Marko Salmela. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3, 4 ja 5 käytti Sari Nurro. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Vihreiden valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron esityslistan asiakohtiin 3 ja 4 käytti Seppo Sorvari. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Johanna Vaittinen esitteli asiaa kokouksessa.