Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 81



Raahen kaupungin arviointikertomus ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2021 sekä vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2022 § 27

 Käsitellään ja hyväksytään arviointikertomuksen lopullinen sisältö ja päätösesitykset kaupungin valtuustolle. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä lautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissa ja kaupunkikonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella tavalla.

Kaupunginvaltuusto käsittelee Raahen kaupungin tilivuoden 2021 tilinpäätöksen, arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 ja päättää tarkastuslautakunnan esityksen perusteella vastuuvapauden myöntämisestä tilikaudelta 2021.

Tilintarkastaja esittää kertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää tilivelvollisille tilivuodelta 2021. Tilintarkastukertomukseen ei sisälly tilivelvolliseen kohdistuvaa muistutusta.                

Päätösesitys Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen.

 Tarkastuslautakunta päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tämä päättäisi:

 1) Merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviontikertomuksen vuodelta 2021.

 2) Kehottaa kaupunginhallituksen antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä valtuustolle kootun selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta

 3) Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021.

  4) Hyväksyä tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden tilivuodelta 2021 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Kaupunginvaltuusto 20.06.2022 § 81  

318/02.02.01/2022  

Liitteet Raahen kaupungin arviointikertomus vuodelta 2021
Raahen kaupungin tilintarkastuskertomus vuodelta 2021
Raahen kaupungin tilinpäätös vuodelta 2021

Päätösesitys Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle:

 Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021.

Kehotetaan kaupunginhallitusta antamaan syyskuun 2022 loppuun mennessä valtuustolle koottu selvitys siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Merkitään tiedoksi tilintarkastuskertomus vuodelta 2021.

Hyväksytään tilinpäätös ja myönnetään vastuuvapaus tilivuodelta 2021 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden viranhaltijoille.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tiina Hanhikorpi esitteli asiaa kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 19.09.