RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 15.09.2025/Asianro 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtuustoaloite: Työllistämisen kuntalisän uudistaminen
Kaupunginhallitus 15.09.2025
197/00.01.04/2025
Valmistelija Työllisyysaluejohtaja Ville Luukkanen
Valtuutettu Marko Salmelan esittämä Raahen Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite 24.2.2025:
Raahen kaupungilla on jo vuosia ollut mahdollisuus myöntää työllistämisen kuntalisää työnantajalle, kun se työllistää raahelaisen työttömän henkilön.
Työttömän henkilön tilannetta entisestään pahentaneet lakimuutokset edellyttävät myös kuntalisän ehtojen päivittämistä.
Esimerkiksi palkkatuettu työ ei enää kerrytä työssäoloehtoa eikä myöskään poista kaupungilta velvoitetta työmarkkinatuen kuntaosuuden, eli kansankielellä sakkomaksun maksamiselta.
Kuntalisä puolestaan on tuki, jolloin normaaliin työsuhteeseen maksettu tuki helpottaa yrityksen työllistämiskynnystä, poistaa työmarkkinatuen kuntaosuuden maksuvelvollisuuden ja lisäksi parantaa työllistetyn henkilö työmarkkinavalmiuksia myös tulevaisuudessa.
Esitän, että Raahen kaupungissa valmistellaan uudet ehdot kuntalisän maksamiselle lainsäädäntö muutokset ja nykyinen työttömyyden rakenne huomioiden ja tuleville vuosille siihen varataan riittävä määräraha talousarvioon.
Työllisyysaluejohtaja Ville Luukkasen vastaus 27.8.2025:
Kuntalisän tavoitteena on kannustaa työnantajia palkkaamaan haavoittuvassa asemassa olevia työttömiä työnhakijoita mm. osatyökykyisiä, pitkäaikaistyöttömiä, vieraskielisiä ja nuoria alle 25-vuotiaita työnhakijoita.
Kuntalisällä tarkoitetaan yrityksille tai yhdistyksille työntekijän palkkauskustannuksiin maksettavaa avustusta.
Kuntalisää voi saada Suomessa kirjoilla oleva yritys tai yhdistys, joka työllistää Raahen kaupungissa vakituisesti asuvan henkilön. Raahen kaupungin työllistämisen kuntalisää ja Raahen työllisyysalueen myöntämää palkkatukea ei voi saada yhtäaikaisesti.
Kuntalisä on harkinnanvarainen tuki, jota tulee hakea ennen työllistettävän palkkaamista ja kunta voi pidättää itsellään oikeuden myöntää tai olla myöntämättä kuntalisää. Hakemuksen käsittelyaika on 2 viikkoa. Esimerkiksi määrärahojen loppuessa kuntalisää ei voida myöntää, vaikka muutoin perusteet täyttyisivät.
Raahen kaupunki voi myöntää työnantajalle työllistämiseen kuntalisää, kun se työllistää:
raahelaisen työttömän henkilön, jonka palkkaukseen ei ole haettu palkkatukea
edellytyksenä on aina työehtosopimuksen mukainen palkka työllistettävälle, josta kertyy työssäoloehtoa (vähintään 930 €/kk).
työnantajalla tulee olla kaikki lakisääteiset velvoitteet hoidettuna
Kuntalisän tiedot:
kuntalisää voi hakea 3 - 6 kuukauden ajalle
kuntalisän määrä on yli 100 päivää työttömyysetuutta saaneille 300 € ja yli 300 päivää työttömyysetuutta saaneille 600 euroa kuukaudessa
kuntalisää ei voi hakea saman henkilön palkkaamiseen samalle työnantajalle uudelleen
kuntalisän hakemukseen liitetään kopio työsopimuksesta
tuki maksetaan työantajalle jälkikäteen maksatushakemuksen perusteella, johon on liitetty palkkatositteet
tarkemmat ohjeet maksatuksesta kuntalisän päätöksen liitteenä
tuki on harkinnanvarainen ja riippuvainen kunnan työllisyysmäärärahoista
Tuen lakkauttaminen:
Jos työllistetty henkilö keskeyttää työsuhteen tai hänet irtisanotaan, tulee asiasta ilmoittaa välittömästi tuen myöntäjälle.
Tuki voidaan periä hakijalta takaisin, jos se on myönnetty virheellisten tietojen perusteella, sitä on hyödynnetty tuenvastaiseen käyttötarkoitukseen tai hakija kieltäytyy toimittamasta pyydettyjä lisätietoja.
Bonus työsuhteen jatkamisesta:
Raahen kaupunki maksaa työantajalle 1 000 euron bonuksen, jos kuntalisällä työllistetyn henkilön työsuhdetta jatketaan kuntalisäjakson maksimiajan (6 kk) jälkeen vielä kuudeksi kuukaudeksi. Bonuskuukausien aikana työsuhteen tulee olla kuntalisän perusteiden mukainen. Tuki maksetaan, kun työsuhde on kestänyt yhteensä 12 kk.
Työllistämisen kuntalisä talousarviovaraus:
Varaus 20 myönteiseen päätökseen. | Esimerkkimäärät | ||||
Kuntalisän kustannus | € | kk | á hinta | 20 | 10 |
Minimi | 300 | 3 | 900,00 € | 18 000,00 € | 9 000,00 € |
Maksimi | 600 | 6 | 3 600,00 € | 72 000,00 € | 36 000,00 € |
|
|
|
| 90 000,00 € | 45 000,00 € |
Yksittäinen päätös maksaisi pienimmillään 900 euroa (3 kk päätös) ja enimmillään 3 600 (6 kk päätös).
Laskelmassa ei ole huomioitu bonusmahdollisuutta 6 kk kuntalisiin, näitä tulee todennäköisesti vain yksittäisiä.
50 000 €:n TA varaus mahdollistaisi esimerkiksi 10 kpl 3 kk sopimusta ja 10 kpl 6 kk sopimusta ja lisäksi se mahdollistaisi vielä 5 bonusta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena
Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:
Annetaan valtuustoaloitteeseen työllisyysaluejohtaja Ville Luukkasen valmistelema vastaus.
Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |