Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 196


Liite 8 Ruutikunnat Oy - osakassopimus

Ruutikunnat Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 05.06.2023 § 196

  

263/02.05.05/2023  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Ruutikunnat Oy rakennuttaa ampumaurheilu- ja vapaa-ajankeskuksen ja hallinnoi sitä urheilu- ja kilpailumahdollisuuksien ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi Suomessa.

 Yhtiön tavoitteena on, että alueen käyttäjien harrastus- ja harjoittelutoiminnan lisäksi alue palvelee valtakunnallisesti merkittävänä urheilukeskuksena, jossa järjestetään korkean tason kansallisia ja kansainvälisiä kilpailutapahtumia vuosittain.

 Yhtiö tarvitsee osakassopimuksen, jolla yhtiön toimintaa voidaan kehittää ja yhtiön osakkaiden kesken. Osakassopimuksessa määritellään yhtiön hallituksen jäsenten määrä. Ruutikunnat Oy:n osakassopimuksen sopijapuolina on Limingan kunta, Lumijoen kunta, Oulun kaupunki ja Raahen kaupunki.

Liite Ruutikunnat Oy:n osakassopimus

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään Ruutikunnat Oy:n osakassopimus.

Päätös Asia päätettiin siirtää käsiteltäväksi seuraavaan kokoukseen.