Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 31


Liite 1 Palkitsemisjärjestelmä

Urheilijoiden palkitsemisjärjestelmä

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 02.11.2022 § 172

 

Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala

 Raahen kaupungilla ei ole yhtenäistä järjestelmää kansainvälisesti ja kansallisesti menestyneiden raahelaisten urheilijoiden palkitsemiseen. Paavo Törmi esitti 21.3.2022 tekemässään valtuustoaloitteessa, että Raahessa otettaisiin käyttöön apurahasääntö. Tämän myötä kaupunki voisi tukea ja palkita vuosittain urheilumenestyksen avulla Raahea tunnetuksi tehneitä urheilijoita. Liikuntapalvelut on valmistellut palkitsemisjärjestelmän, jolla halutaan tukea Raahessa kirjoilla olevia urheilijoita ja joukkueita arvokisamenestyksestä ja kansallisesta menestyksestä. Urheilusaavutukset saavat huomiota mediassa, mikä edistää Raahen tunnettavuutta.

 Palkitsemisjärjestelmä on tarkoitettu Raahessa kirjoilla oleville urheilijoille. Näin järjestelmä tukee raahelaisten urheilijoiden jäämistä paikkakunnalle ja voi toimia vetovoimatekijänä ulkopaikkakuntalaisille urheilijoille. Se, että saavutuksia huomioidaan, luo positiivista kuvaa myös paikallisten urheilijoiden ja joukkueiden keskuudessa. Selkeiden palkitsemissääntöjen määrittäminen lisää läpinäkyvyyttä ja eri lajien tasa-arvoa.

 Kansainvälisissä kilpailuissa saavutetuista mitalisijoista palkitaan sekä yksilö- että joukkuelajien yleisen sarjan edustajia. Tällaisia kilpailuita ovat olympialaiset ja paralympialaiset, sekä olympiakomitean alaisten lajien (virallinen lajiliitto) MM- ja EM-kilpailut. Myös SM-kisoissa saavutetut mitalisijat yksilö- ja joukkuelajeissa, sekä raahelaisen joukkueen menestys SM-tasolla, palkitaan. Valmentaja tai valmentajaryhmä palkitaan olympia-, MM- tai EM-mitalista.

 Palkitsemisjärjestelmä on tarkoitettu yleisessä sarjassa ja yli 16-vuotiaiden sarjoissa menestyneille. Mikäli urheilijan menestys on tullut muussa kuin edellä mainituissa sarjoissa tai hänen lajinsa ei kuulu olympiakomitean alaisiin lajeihin, voi hän hakea stipendiä kaupunginhallitukselta. Stipendit myönnetään tapauskohtaisesti harkinnanvaraisella päätöksellä.

 Urheilijoille tai joukkueelle voidaan myöntää vain yksi tunnustus kalenterivuoden aikana. Se myönnetään parhaan saavutuksen perusteella. Stipendit jaetaan vuosittain erikseen määriteltynä ajankohtana.

 Stipendit myönnetään kaupunginhallituksen määrärahoista. 

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Hyväksyy raahelaisten urheilijoiden ja joukkueiden palkitsemisjärjestelmän ja lähettää asian edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle liitteen mukaisena.

Esittää kaupunginhallitukselle, että varaa määrärahan palkitsemisjärjestelmälle vuoden 2023 talousarvion yhteydessä.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen lautakunta piti tauon klo 19.15 - 19.30.

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 31

  

1051/12.04.01/2022  

Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala

 Talousjohtajan lausunto 31.1.2023:  "Vuoden 2023 talousarvioon on kaupunginhallituksen varamäärärahoihin varattuna urhreilijoiden palkitsemiseen 5.000 euroa."

Liite Raahelaisten urheilijoiden ja joukkueiden palkitsemisjärjestelmä

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Bergman Matti

Päätösesitys Hyväksytään raahelaisten urheilijoiden ja joukkueiden palkitsemisjärjestelmä liitteen mukaisena.

 Maksetaan stipendit kaupunginhallituksen varamäärärahoista kustannuspaikalta 1036.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala saapui kokoukseen klo 17.54, ja esitteli asiaa kokouksessa.