Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 38


Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 38  

    

 Kuntalain 39 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kaupunginhallitus toteaa kuntalain 96 §:n mukaisesti, että kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.12.2022 tekemät päätökset on käsitelty oikeassa järjestyksessä, päätökset ovat lainmukaisia, eikä valtuusto ole ylittänyt toimivaltaansa ja siten päätökset ovat täytäntöönpanokelpoisia.

 Valtuuston 12.12.2022 pidetyn kokouksen päätökset voidaan katsoa täytäntöönpanokelpoisiksi.

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Bergman Matti

Päätösesitys Todetaan, että valtuuston päätökset 12.12.2022 ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa. Kaupunginhallitus päättää panna valtuuston tekemät päätökset täytäntöön.

Päätös Hyväksyi esityksen.