Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 4


 

Pienet äänestysalueet

 

Keskusvaalilautakunta 21.01.2022 § 4

  

740/00.00.00/2021  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 Vaalisalaisuuden turvaamiseksi keskusvaalilautakunnan on määrättävä, että pienissä äänestysalueissa annetut äänestysliput on laskettava joko yhdessä saman äänestysalueen ennakkoäänten kanssa tai yhdessä kunnan jonkin muun äänestysalueen taikka joidenkin muiden äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa.

 

 Äänestysalue on pieni, jos:

-          äänestysalueessa on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai

-          keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käy vaalipäivänä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai

-          keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käyttää äänioikeuttaan ennakkoon ja vaalipäivänä yhteensä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai että vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet yhdistetään jonkun toisen tai joidenkin toisten äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa.

 

 Äänioikeutetut Raahessa äänestysalueittain, aluevaalit 2022:

 

1.

Pääkirjasto

3 269

2.

Koivuluoto

3 318

3.

Antinkangas

3 078

4.

Saloinen

2 897

5.

Pattijoki

4 412

6.

Vihanti

1 961

 

Yhteensä

18 935

 

 

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Määrätään ennakkoäänestysaktiivisuuden perusteella mahdolliset pienet äänestysalueet ja ilmoitetaan yhdistämisestä asianomaisille vaalilautakunnille.

 

Päätös Hyväksyi esityksen ja totesi, että pieniä ennakkoäänestysalueita ei ole.