Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 3


Liite 1 Laskentalomake 1

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

 

 

Keskusvaalilautakunta 08.12.2021 § 91

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat (vaalilaki 63 §) ja kirjeäänestysasiakirjat (vaalilaki 66 g §).

 

 Jos tarkastettavia asiakirjoja tulee runsaasti, keskusvaalilautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa asiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten lautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastusmenettelyn turvallisuuteen ja luotettavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

 

 Ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan kumpikin omana kokonaisuutenaan.

 

 Vähintään kahden henkilön on oltava samanaikaisesti paikalla aina kun ennakkoäänestysasiakirjoja käsitellään. Kirjeäänestysasiakirjat käsitellään keskusvaalilautakunnan toimesta tai valvonnassa, keskusvaalilautakunta voi päättää, että sihteeri ja kolme muuta henkilöä suorittavat tehtävän.

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Valtuutetaan keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä määräämiensä keskushallinnon toimihenkilöiden kanssa huolehtimaan ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisesta siten, että keskusvaalilautakunta voi ne kokouksessaan 21.1.2022 hyväksyä yhdellä kertaa.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Keskusvaalilautakunta 21.01.2022 § 3

  

740/00.00.00/2021  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

 Ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastuksen ovat suorittaneet keskusvaalilautakunnan sihteerin Leena Räsäsen johdolla virkatehtävänä keskushallinnon viranhaltijat. Valmisteleva tarkastus suoritettiin turvallisesti ja luotettavasti, niin että useampi kuin kaksi henkilöä oli samanaikaisesti paikalla.

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Todetaan saapuneet ennakkoäänet ja suoritetaan niiden tarkastaminen.

 

Päätös Hyväksyi esityksen ja totesi saapuneet ennakkoäänet ja suoritti niiden tarkastamisen.

Aluevaalien ennakkoääniä on saapunut Raahen kaupungin keskusvaalilautakunnalle  yhteensä 6016 kappaletta. Tarkastuksessa hylättiin yksi, hylkäyksen perusteena oli se, että äänestäjää ei löytynyt äänioikeusrekisteristä (ulkomailta tullut ääni). Hyväksyttyjä ennakkoääniä todettiin olevan yhteensä 6015.

Merkittiin pöytäkirjaan, että vaalitoimitsijoiden koulutukseen tulee kiinnittää huomiota, jotta mahdollisten virheiden sattuminen ennalta minimoidaan.

Laskentalomake 1, josta käy selville ennakkoon äänestäneiden määrä, liitettiin pöytäkirjaan.