Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 432


Ympäristötarkastajan viran lakkauttaminen, ympäristöinsinöörin tehtävän perustaminen ja täyttölupa

 

Kaupunginhallitus 21.11.2022 § 432

  

1092/01.01.00/2022  

Valmistelija Tekninen johtaja Jarkko Vimpari

 Töiden organisoinnin vuoksi pyydetään ympäristötarkastajan viran lakkauttamista, ympäristöinsinöörin tehtävän perustamista ja sille täyttölupaa.

 Kuntatekniikan tulosalueella on tapahtumassa yhden työnjohtajan eläköityminen alkuvuoden 2023 aikana. Tämän työnjohtajan muut työtehtävät jaetaan tulosalueen muille henkilöille, mutta jäteaseman toimintojen esimiestehtävät pitää ratkaista korvausrekrytoinnilla. Lisäksi jäteaseman nykyisen ja tulevan esihenkilön on syytä olla töissä muutama kuukausi samaan aikaan, jotta vältytään katkemilta tehtävien hoidossa ja tiedon siirrossa. Tässä yhteydessä tehtäviä yhdistelemällä saadaan järkevä paketti, jossa toisiaan lähellä olevat tehtävät muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Yhdistettäviä tehtäviä ovat mm. ilmanlaadunmittaus ja vesistöhankkeiden hallinnointi, jotka tällä hetkellä ovat rakennus- ja ympästövalvonnan vastuulla. Vesistöhankkeet ovat usein lähempänä maanrakennusta kuin ympäristövalvontaa, joten niiden luontaisempi paikka on kuntatekniikka.

 Ympäristövalvonnassa on tällä hetkellä neljä virkaa: yksi johtava ympäristötarkastaja sekä kolme ympäristötarkastajaa. Ilmanlaadun mittaus ja -valvonta vievät laskennallisesti yhden henkilön työajasta 60 % ja erilaiset vesistöhankkeet tilanteesta riippuen 10-20 %. Tarkoitus on yhdistää nämä tehtävät jäteaseman esihenkilön tehtäviin kuntatekniikan tulosalueelle, jolloin saadaan järkevä kokonaisuus yhdelle työnjohtajalle. Työnjohtajan tehtävänimike pitää olla ympäristöinsinööri, koska iso osa tehtävistä liittyy edelleen ympäristöasioihin, myös jäteasiat ovat ympäristöasioita. Laskennallisesti ympäristövalvonta ei joudu pulaan, koska virkojen vähentyessä myös tehtävät vähenevät samassa suhteessa. Jäljelle jäävät kolme virkaa on syytä pitää täytettynä, jotta ympäristövalvonta suoriutuu jäljelle jäävistä tehtävistään Raahen ja Siikajoen alueella.

 

 Esitetty tehtävien muutos ei vaikuta vuositasolla rakennetun ympäristön lautakunnan alaisen toimialan henkilömäärään eikä kustannuksiin. Talousarviossa muutos tulosalueiden välillä tulee huomioida.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Lakkautetaan rakennus- ja ympäristövalvonta -tulosalueelta yksi ympäristötarkastajan virka.

Perustetaan kuntatekniikan tulosalueelle ympäristöinsinöörin työsuhde ja määrätään sille kelpoisuusehdoksi soveltuva korkeakoulututkinto.

Valtuutetaan tekninen johtaja käynnistämään sisäisesti ympäristöinsinöörin tehtävän täyttäminen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari esitteli asiaa kokouksessa, ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.25.