Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 264


Liikuntapalveluiden rekrytoinnit, Kuntokeidas Vesipekka

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 264

  

721/01.01.01/2022  

Valmistelija Tekninen johtaja Jarkko Vimpari

 Kokouksessaan 20.12.2021 kaupunginhallitus on päättänyt, että "Rekrytointeja toistaiseksi voimassa oleviin virka- ja työsuhteisiin sekä pitkäaikaisiin sijaisuuksiin (yli 6 kk:tta), ei toteuteta keväällä 2022 talouden tasapainottamisohjelman valmistelun ja hyväksymisen aikana ilman kaupunginhallituksen viran/toimen täyttölupaa".

 Liikuntapalveluissa on tapahtunut henkilöstömuutoksia Kuntokeidas Vesipekan uimavalvomossa ja asiakaspalvelussa kevään 2022 aikana.

 Uimavalvomoa ohjaa asetukset, jossa allastiloihin nähden tulee olla riittävä määrä uinninvalvojia. Uinninvalvoja vastaa vuorossa olevien työntekijöiden kanssa allastilojen turvallisuudesta ja työnantajan on huolehdittava, että valvojia on riittävä määrä kävijämäärään nähden. Uimavalvojat tekevät vuorotyötä ja valvontatyön lisäksi vastaavat uimaopetuksesta, vesiliikunnanohjauksesta ja kurssitoiminnasta sekä siivouksesta yhteistyössä laitoshuoltajien kanssa. Uimavalvoja-ohjaajia on kevään 2022 aikana irtisanoutunut kaksi henkilöä, joiden täyttäminen toistaiseksi voimassa olevilla työsuhteilla takaa allasturvallisuuden ja palvelutason vastaisuudessakin. Työtehtävät on hoidettu määräaikaisilla työsuhteilla, eikä tuo nykyisellään palkkamenohin lisäystä.

 Kuntokeidas Vesipekan asiakaspalvelupiste vastaa Vesipekan kaikesta asiakaspalvelusta ja uimahallin kahvilatoiminnasta. Asiakaspalvelussa työskentelee vuorotyössä yhtäaikaisesti aina kaksi työntekijää. 1.8. alkaen asiakaspalvelupisteen toiminta laajenee, jolloin koulujen liikuntasalien avaintenhallinta tulee Vesipekan asiakaspalvelupisteeseen, jonka vuoksi asiakaspalvelupisteestä tulee entistä keskeisempi osa palveluitamme. Opintovapaalla ollut työntekijä on irtisanoutunut 27.5. ja hänen tehtäviään on toistaiseksi hoidettu määräaikaisella työsuhteella. Lisäksi asiakaspalvelupisteellä on ollut kaksi osa-aikaista työntekijää, joiden työsopimuksia on aiemmin jatkettu määräaikaisilla työsopimuksilla. Riittävän työntekijämäärän varmistamiseksi ja ketjuttamisen katkaisemiseksi tarvitsemme yhden kokoaikaisen ja kaksi osa-aikaista työntekijää toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin. Työtehtävät ei tuo nykyisellään palkkamenojen lisäystä.

 Esitykset 27.6. alkaen toistaiseksi voimassa oleviksi työsuhteiksi

 Uimavalvoja-ohjaaja 38,25h/vko

 Uimavalvoja-ohjaaja 30h/vko

 Asiakaspalvelija 38,25/vko

 Asiakaspalvelija 22h/vko

 Asiakaspalvelija 22h/vko

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään teknisen johtajan esittämät Kuntokeidas Vesipekan tehtävät täytettäväksi normaalin rekrytointiprosessin mukaisesti.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari esitteli asiaa kokouksessa.