Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 154


 

Valtuustoaloite / Lasten kotihoidontuen kuntalisän käyttöönotto, valtuutettu Pekka Poukkula

 

Kaupunginhallitus 04.04.2022 § 154

  

1053/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark ja vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala

 

 Valtuutettu Pekka Poukkulan esittämä Raahen keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite 15.11.2021:

 

 Pienten alle 1,5 vuotiaiden lasten kumpikin vanhempi joutuu nykyisin yhä useammin valitsemaan töihin lähdön lapsen kotona hoitamisen sijaan. Tilannetta selittää osaltaan nopeasti muuttunut työllisyystilanne, mutta ennen kaikkea se tosiasia, että yhden vanhemman palkkatulot eivät nykyisin yleensä enään riitä perheen elättämiseen. Samalla kun perheet ovat pakotettuja valintaan taloustilanne edellä, ohjautuu päivähoitoon entistä pienempiä lapsia hoidettavaksi. Tämä yhdistettynä hoitajapulaan sekä kiristyneeseen varhaiskasvatuslakiin hoitajamitoituksen sitovuudesta, myös äkillisissä sairastumistapauksissa, asettaa haastetta kaupunkimme varhaiskasvatuspalveluille.

 

 Ratkaisuna tilanteeseen keskustan valtuustoryhmä esittää nopealla aikataululla käyttöön otettavaksi 250 €:n suuruisen kotihoidontuen kuntalisän pienemmille lapsille 10 kk:sta 1,5 vuoteen saakka. Tämä toisi lisää työkaluja varhaiskasvatuksen kokonaisuuden hallitsemiseen, mutta ennen kaikkea lisäisi inhimillisyyttä sekä toisi lisää valinnanvapautta pienempien lasten hoidon toteuttamiseksi.

 

 Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Starkin ja vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan vastaus 25.3.2022:

 

 Keskustan valtuustoryhmä on esittänyt 15.11.2021 aloitteessaan 250€ kotihoidontuen kuntalisän käyttöön ottamista 10kk - 1,5v lapsille.

 

 Päiväkodeissa on alle kolmivuotiaiden ryhmäkoko 12 lasta, ryhmiä 1-2 ryhmää. Lisäksi on 1-5 vuotiaiden sisarusryhmiä, joissa jokainen alla kolmivuotais pienentää ryhmäkokoa noin yhden paikan verran. Olemme joutuneet myös muuttamaan ryhmiä 2-4 -vuotiaiden ryhmiksi, että saamme kaikille halukkaille pienille lapsille paikan. Perhepäivähoitajille ei ole kohtuullista sijoittaa yhtä useampaa pientä lasta. Yksityisiä varhaiskasvatusyksiköitä koskevat samat säännöt.

 

 25.3.2022 meillä on jonossa pieniä kolme lasta, joille joudumme miettimään sijoituspaikkaa.

 

 Vuoden 2022 alussa avasimme yhden uuden alle 3v lasten ryhmän, joka tuli heti täyteen. Lisäksi ostamme yksityisistä päiväkodeista alle kolmevuotiaille paikkoja.

 

 Alle kaksivuotiaita varhaiskasvatuksessa

 

 

tammi

helmi

maalis

huhti

touko

kesä

heinä

elo

syys

loka

marras

joulu

2021

62

63

62

56

53

54

49

65

81

83

74

72

2022

72

67

64

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ostopalvelu

8

9

10

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Vuonna 2021 on syntynyt 192 lasta.

 

 Mikäli kaikki olisivat kotihoidon tuella ja kuntalisää maksettaisiin 250 €/kk, lisäisi se kotihoidon tuen kustannuksia 192 x 250 x 8kk (vanhempainrahakauden jälkeen siihen saakka kun lapsi täyttää 1,5v) = 384 000/vuosi.

 

 Jos sama määrä pieniä olisi varhaiskasvatuksessa ja muille maksettaisiin kuntalisää, lisäisi se kotihoidon kustannuksia 118 x 250 x 8kk = 236 000. 192 (syntyneet)-74 (päiväkodeissa)=118 (maalikuu 2022).

 

 Kotihoidon tuki on kunnan varhaiskasvatuksen talousarvioon varattava määräraha, joka haetaan ja maksetaan Kelan kautta. Kela laskuttaa kaupunkiamme kuukausittain maksetun kotihoidon tuen määrän mukaisesti.  Vuonna 2021 kotihoidon tukea maksettiin 867 106,30 euroa. Vuodelle 2022 on varattu 1 000 000 euroa. Kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha ja hoitolisä.

 

 Hoitorahan määrään eivät vaikuta perheen tulot. Hoitorahaa maksetaan jokaisesta tukeen oikeutetusta lapsesta erikseen. Hoitorahan määrä on

  • yhdestä alle 3-vuotiaasta 350,27 €/kk
  • jokaisesta muusta perheen alle 3-vuotiaasta lapsesta 104,86 €/kk
  • jokaisesta yli 3-vuotiaasta, alle kouluikäisestä lapsesta 67,38 €/kk.

 

 Jos alle 3-vuotiaan kotihoidon tukeen oikeutetun lapsen sisarus osallistuu pelkkään esiopetukseen, hänestä maksetaan täysi hoitoraha (67,38 €/kk). Jos hän osallistuu esiopetuksen lisäksi täydentävään kunnalliseen varhaiskasvatukseen, hänestä ei makseta hoitorahaa.

 

 Hoitolisään vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 187,45 €/kk. Sitä maksetaan vain yhdestä lapsesta. 

 

 Perhe saa täyden hoitolisän, kun kuukausitulot eivät ylitä perheen koon mukaan laskettavaa tulorajaa. Perheen kokoon lasketaan mukaan enintään 4 henkilöä: 2 aikuista ja enintään 2 alle kouluikäistä lasta. Perheen henkilömäärään ei lasketa sellaista lasta, jonka perusteella maksetaan vanhempainpäivärahaa tai joka on koulussa.

 

 Perheen tuloihin lasketaan myös

  • niiden lasten tulot, joista haetaan kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea
  • osittainen ja joustava hoitoraha.

 

 Hoitorahaa ja kuntalisää ei lasketa tuloksi.

 Jos tuloraja ylittyy, hoitolisä pienenee vähennysprosentin mukaisesti. Hoitolisää ei makseta lainkaan, jos perheesi tulot ylittävät maksimitulorajan.

 

 Kotihoidon tuen kuntalisä olisi oivallinen mahdollisuus perheille jatkaa pienen lapsensa kotihoitoa. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta pieni lapsi saa riittävän monipuolista tukea ihan tavallisissa koti oloissa omien vanhempiensa ja sisarustensa keskellä. Kotihoidontuen kuntalisä on syytä ottaa keskusteluun ja päätöksentekoon vuoden 2023 talousarviota laadittaessa. Mikäli koithoidontuen kuntalisä päätetään ottaa käyttöön, tulee sopimus KELA:n kanssa laatia vähintään 2 kk ennen muutosta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Starkin ja vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.