Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.04.2022/Pykälä 153


 

Valtuustoaloite / Kirkkokadun lastentalosta nuorten talo, valtuutettu Seppo Sorvari

 

Kaupunginhallitus 04.04.2022 § 153

  

1055/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haarala ja tilahallinnan päällikkö Jari Näränen

 

 Valtuutettu Seppo Sorvarin valtuustoaloite 15.11.2021:

 

 Nuorisotoimi on muuttanut Pekkatorin laidalle Friemanin taloon. Samaan aikaan esimerkiksi Satelliitti toimii kalliissa ulkopuolisilta vuokratuissa tiloissa, joissa on ilmeisesti myös ilmennyt sisäilmaongelmia.

 

 Samaan aikaan Friemanin talon vieressä kaupungin omistama kiinteistö, Kirkkokadun lastentalo seisoo  tyhjillään. Voisiko siitä tehdä nuorten talon? Talossa voisi toimistotilojen lisäksi toimia nuorisokahvila,  Satelliitti, siellä voisi myös järjestää tapahtumia. Pihalle mahtuisi pienessä mittakaavassa esimerkiksi pieni  skeittiramppi tai muuta vastaavaa.

 

 Siksi esitän, että selvitettäisiin, millaiset korjauskustannukset lasten talon muuttaminen nuorten taloksi  aiheuttaisi?

 

 Vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan ja tilahallinnan päällikkö Jari Näräsen vastaus 30.3.2022:

 

 Seppo Sorvari esittää Satelliitti -toiminnan siirtymistä vuokratiloista entisiin Kirkkokadun lastentalon tiloihin Friemanin nuorisotilatoiminnan naapuriin. Ajatus toiminnan keskittämisestä Pekkatorille ja sen läheisyyteen on hyvä ja toiminnan kannalta perusteltu.

 

 Kirkkokadun lastentalon tilat on käyty kartoittamassa lasten harrastustoimintaa varten ja ne on todettu soveltumattomiksi. Tämän vuoksi myöskään nuorisotoimintaa ei ole perusteltua siirtää entisiin Kirkkokadun lastentalon tiloihin. Satelliitti-toiminnan jatkolle on yhdessä mietitty paremmin soveltuvat tilat.

 

 Lastentalon käyttöönotto vaatisi merkittävät rahalliset panostukset. Tiloihin vuonna 2013 tehdyn kuntoarvion mukaan pelkästään sähköjärjestelmän, sisäpintojen uusimisen ja käyttövesiverkoston remontit maksaisivat yli 600 000 €.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen vs. opetus- ja kasvatusjohtaja Kati Haaralan ja tilahallinnan päällikkö Jari Näräsen valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.