Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 41


 

Valtuustoaloite / Toimenpiteitä yksityisteiden parantamiseksi, valtuutettu Jaakko Kallela

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 114

 

 

 

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen

 

 Valtuutettu Jaakko Kallelan valtuustoaloite 15.11.2021:

 

 1. Haapajoen kyläkoulu sijaitsee yksityistien (Haantie, Arkkukarissa) varressa.

 

 Seuraavat ehdotukset koskevat Haantietä:

 

  1. Nopeusrajoituksen alentaminen 40 km tunnissa.
  2. Liikennehidastimet, 2 kpl. Suurimmalla osalla ei ole pyörätietä turvana.
  3. Koulutien valaistus on tärkeää. Koululaisille täytyy taata turvallinen koulumatka myös pimeään aikaan. (Valojen käyttöaikaa voisi lyhentää)
  4. Onko mahdollista, että Haantie siirtyisi Raahen kaupungille?

 

 2. Aloite

 

 Haapajoen ja muidenkin Raahen kaupungin alueilla olevilla yksityisteillä tarvitaan valaistusta. Valaistuksella parannetaan pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden, varsinkin koululaisten liikkumista syksyn ja talven pimeinä aikoina. Osa kyläläisistä ovat ostaneet tieosuuksille valopylväät. Työt on tehty suurimmaksi  osaksi talkoina. Hyvä valaistus parantaa kylien elinvoimaisuutta.

 

 Rakennetaan Raahen hyvinvointia yhdessä oikeasti, toveria tai kaveria ei jätetä.

 

 Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen vastaus 21.1.2022:

 

 Jaakko Kallela esittää liikenneturvallisuustoimenpiteenä Haantielle nopeusrajoituksen alentamista 40 km:iin/h ja kahden liikennehidasteen rakentamista. Lisäksi hän esittää Haantien valaistuksen ylläpitämistä ja kysyy, että onko mahdollista siirtää Haantietä kaupungille.

 

 Haantie on yksityistie ja yksityistien liikennemerkkien ja hidasteiden asettamiseksi tiekunnan tulee tehdä niistä kaupungille esitys. Tässä tapauksessa, jos tiekunta sitä kaupungille esittää, niin kaupunki suostuu tiekunnan esityksiin. Jaakko Kallelan ehdotukset liikenneturvallisuustoimenpiteistä ovat tarpeellisia, mutta kaupunki ei voi lain mukaan niitä sinne asettaa, ennen kuin asia on käsitelty ja hyväksytty tiekunnan kokouksessa. Haantien valaistusasia on myös tiekunnan omassa harkinnassa. Ongelma tällä hetkellä on, että Haantiellä ei ole toimivaa yksityistien hallintoa. Tekninen keskus yhteistyössä tieisännöitsijä Pertti Jussilan kanssa jatkossa auttaa tiekuntaa perustamaan tiekunnalle hallinnon. Sen jälkeen tiekunta itsenäisesti päättää jatkaako se tien valaistuksen ylläpitoa vaiko ei. Huomion arvoista on myös se, että koulukiinteistölle lasketaan omat tieyksiköt ja kaupunki on sitä kautta jatkossakin suurin tievalojen ylläpidon maksaja.

 

 Haantie ei sijaitse asemakaava-alueella, joten kaupungilla ei ole velvollisuuttaa ottaa Haantietä kaupungin ylläpitoon. Jo nykyisen kunnossapitosopimuksen mukaan kaupunki auraa, höylää, hiekoittaa ja harjaa tiekunnan tietä, joka sekin on todella merkittävä avustus tiekunnan osakkaille.

 

 Toisena aloitteena Jaakko Kallela esittää, että Haapajoella ja muillakin Raahen kaupungin alueella olevilla yksityisteillä tarvitaan valaistusta.

 

 On valitettavaa, että kaupungin säästötoimet kohdistuvat yksityisteiden valaistukseen, mutta yksityisteiden valaiseminen tai kunnossapito ei ole kuntien lakisääteistä toimintaa. Jatkossa tiekunnat saavat itsenäisesti päättää yksityisteidensä valaisemisesta sekä valaistuksen rakentamisesta tai purkamisesta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 21.03.2022 § 41

  

1023/00.01.04/2021  

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 

 Annetaan valtuustoaloitteeseen kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.