Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 131



 

Kaavoitusaloite: Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava

 

 

 

Kehittämislautakunta 16.03.2022 § 61

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

 Raahen kaupunki on vastaanottanut kaavoitusaloitteen koskien oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimista Maanahkiaisen merituulivoimapuistolle. Alueella on voimassa osayleiskaava vuodelta 2013, jonka sisältöä tulisi tarkastella nyt uudelleen ja laatia alueelle uusi osayleiskaava. Kaavoitusaloitteen on jättänyt kirjaamoon Rajakiiri Oy (liite).

 

 Maanahkiaisen merituulivoimahanke on maakuntakaavan mukainen ja hanke toteuttaa lainvoimaista, voimassa olevaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavaa (alue on maakuntakaavassa tv merkinnällä osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi).

 

 Raahen kaupungin hallintosäännön mukaan (§ 23, kohta 23) kaupunginhallitus päättää kaavoituksen aloittamisesta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (MRL 77a§ ja 44 §) kunta voi laatia oikeusvaikutteisen osayleiskaavan siten, että voimaloiden sekä mahdollisten huoltorakennusten rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Laadittaessa tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa on kuitenkin erityisesti huolehdittava siitä, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä ja että suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu maisemaan ja ympäristöön, sekä se, että tuulivoimaloiden tekninen huolto ja sähkönsiirto on järjestetty (MRL 77b§). Kaupunginvaltuusto päättää osayleiskaavan hyväksymisestä  laissa säädetyllä tavalla (MRL 37§).

 

 Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava noudattaisi jo voimassaolevan osayleiskaavan rajausta sen ollessa 42 neliökilometrin laajuinen. Uuden osayleiskaavan tavoitteena on selvittää mahdollisuutta rakentaa enintään 16 tuulivoimalaa Raahen edustan merialueelle, joiden kokonaiskorkeus on enintään 350 metriä (Pyhäjoen puolelle 24 tuulivoimalaa). Tuulivoimaloiden yksikköteho on arviolta 12-30 MW. Koko tuulivoimapuiston kokonaisteho noin 550 MW (Pyhäjoki n. 330 MW ja Raahe n. 220 MW). Arvioitu vuosituotanto Raahessa ja Pyhäjoella yhteensä 2 TWh. Tuulivoimaloiden lukumäärä vähenisi voimassa olevan osayleiskaavan ratkaisusta, mutta koko ja teho kasvaisivat. Hankkeen yhtenä tavoitteena on mahdollistaa päästöttömän sähkön tuottaminen alueen teollisuuden tulevaisuuden tarpeisiin. Hanketoimija haluaa varautua tulevaan tekniseen kehitykseen ja arvioida hankkeen vaikutukset mahdollisimman suurella teoreettisella voimalakoolla. Tekniseen kehitykseen varautumalla vältetään mahdollisesti kaavasta tarvittavat poikkeamiset rakennuslupavaiheessa. 

 

 Suunnittelualue on valtion omistuksessa ja yhtiöllä on voimassa varaussopimus Metsähallituksen kanssa. Alustava suunnittelualueen rajaus on hakemuksen liitteenä 1, joka on nykyistä lainvoimaista kaavaa vastaava. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 42 km2. Tuulivoimaloista täyttyy yli kahden kilometrin etäisyysvaatimus asutukseen.

 

 Osayleiskaava-alueen rajaus tarkentuu kaavanlaadinnan yhteydessä ja siitä päätetään osallistamis- ja arviointisuunnitelman yhteydessä.

 

 Kaavoituksen yhteydessä laaditaan alueelle tarvittavat selvitykset (MRL 9§). Osayleiskaavan laadinnasta ja siihen liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa Rajakiiri Oy (MRL 77c§).

 

 Päätösesityksestä on tehty yritysvaikutusten arviointi ja käynnistyessään osayleiskaavan laadinnasta johtuvat positiiviset yritysvaikutukset ovat merkittävät. Tuulivoimakapasiteetin tehostaminen Raahen lähialueella on merkittävä etu teollisuussektorin energiasiirtymän läpiviennissä.

 

 Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo esittelee asian kokouksessa.

 

Liite Kaavoitusaloite ja suunnittelualueen alustava rajaus Rajakiiri Oy, 16.2.2022

 

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

 

Päätösesitys Kehittämislautakunta

-merkintään tiedoksi liitteenä oleva kaavoitusaloite ja suunnittelualueen alustava rajaus Rajakiiri Oy, 16.2.2022.

Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

- käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan (MRL 77 a§ ja 44 §) laatimisen suunnittelualueelle

- hyväksyy kaavan laatijaksi Pirjo Pellikan (FISE YKS 424).

- hyväksyy kaavanlaatija konsultiksi Ramboll Finland Oy:n

- toteaa, että suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavaprosessin yhteydessä

- toteaa, että osayleiskaavan ja siihen liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa kokonaisuudessaan Rajakiiri Oy

- toteaa, että Raahen kaupungin kaavoitusyksikkö vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta sekä viranomaisyhteistyöstä

- mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy osayleiskaavaa tai osayleiskaava ei tule lainvoimaiseksi, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Rajakiiri Oy:lle

- kaavaprosessin yhteydessä syntyvä suunnitteluaineisto ja selvitykset ovat julkisia asiakirjoja. Raahen kaupunki pidättää kaikki oikeudet käyttää työn yhteydessä syntyvää aineistoa

- osayleiskaava lisätään Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan,

- kaavoitustyötä ohjaavat kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavasuunnittelija Mathias Holmén esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 131

  

208/10.02.02/2022  

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 

Liite Kaavoitusaloite ja suunnittelualueen alustava rajaus Rajakiiri Oy, 16.2.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Käynnistetään oikeusvaikutteisen osayleiskaavan (MRL 77 a§ ja 44 §) laatiminen suunnittelualueelle.

Hyväksytään kaavan laatijaksi Pirjo Pellikka (FISE YKS 424).

Hyväksytään kaavanlaatija konsultiksi Ramboll Finland Oy.

Todetaan, että suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavaprosessin yhteydessä.

Todetaan, että osayleiskaavan ja siihen liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa kokonaisuudessaan Rajakiiri Oy.

Todetaan, että Raahen kaupungin kaavoitusyksikkö vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta sekä viranomaisyhteistyöstä.

Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy osayleiskaavaa tai osayleiskaava ei tule lainvoimaiseksi, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Rajakiiri Oy:lle.

Kaavaprosessin yhteydessä syntyvä suunnitteluaineisto ja selvitykset ovat julkisia asiakirjoja. Raahen kaupunki pidättää kaikki oikeudet käyttää työn yhteydessä syntyvää aineistoa.

Osayleiskaava lisätään Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan.

Kaavoitustyötä ohjaavat kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo ja kaavasuunnittelija Mathias Holmén.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Rajakiiri Oy:n suunnittelupäällikkö Ari Soininen saapui etäyhteyden välityksellä kokoukseen asian käsittelyn alkaessa klo 19.02, esitteli asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen klo 19.18.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin jaloittelutauon ajaksi klo 19.21 - 19.26.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Anu Syrjäpalo ja Mathias Holmén poistuivat kokouksesta klo 19.24.