Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 113



 

Valtuustoaloite 27.9.2021 / Web-kamerat kaupunkimarkkinoinnin tueksi / Sari Nurro ja kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Kehittämislautakunta 16.02.2022 § 38

 

 

 

Valmistelija Kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkänen ja markkinointisihteeri Tarmo Somero

 

 Valtuustoaloitteessaan 27.9.2021 Sari Nurro ja kokoomuksen valtuustoryhmä esittävät 3-5 live-webkameran hankkimista Raaheen kaupunkimarkkinoinnin ja matkailun edistämisen tueksi.

 

 Live-webkameralla tarkoitetaan verkkokameraa, jonka kuva välitetään internet-yhteyden kautta erilliseen palveluun, kuten esimerkiksi kaupungin kotisivuille tai Youtubeen. Kuvaa voidaan lähettää suoran videon tai säännöllisesti otettavien still-kuvien avulla.

 

 Kuten valtuustoaloitteessa todetaan, on webkameralähetyksiä saatavilla tällä hetkellä usealta paikkakunnalta. Webkameralähetyksiä toteuttavat paikkakunnasta riippuen joko kunnat itse tai esimerkiksi paikalliset mediatalot tai yhdistykset.

 

 Kehittämisen toimiala on selvittänyt muilla paikkakunnilla toteutettuja webkameraratkaisuja. Käytyjen keskustelujen pohjalta on syntynyt näkemys, että kaikista halvimmilla webkameraratkaisuilla ei tulla saamaan toivottua laadukasta lopputulosta aikaiseksi. Kameran valinnassa ja hankinnassa tulee panostaa monikäyttöisyyteen ja laatuun.

 

 Livestriimiä lähettävän webkameran hankintahintaan vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa säänsuojausominaisuudet, optiikan laatu ja kameran kääntyvyys. Tehtyjen selvitysten perusteella yhden toimivan ja laadukkaan live-webkameran realistinen hankintahinta on ominaisuuksista riippuen 2000-5000 €.

 

 Varsinaisen kamerahankinnan lisäksi kustannuksia koituu muun muassa virransyötöstä, verkkoyhteydestä sekä asennustyöstä, huollosta ja ylläpidosta.

 

 Kehittämisen toimiala suhtautuu myönteisesti webkameroiden hyödyntämiseen kaupunkimarkkinoinnissa ja matkailussa joko kaupungin omana toimintana tai yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

 

 Valtuustoaloitteessa esitetyistä sijainneista toimivin yksittäinen live-webkameran sijoituspaikka Raahen kaupungin toteuttamana voisi olla tornitalon katto, josta webkameran suuntaukset voisivat olla merelle Raahen saaristoon päin sekä Pikkulahden alueen suuntaan museolle päin.

 

 Sen sijaan Raahen Sataman luotsiaseman vieressä olevaan Väyläviraston hallinnoimaan tutkamastoon tai muualle satama-alueelle sijoitettavan live-webkameran haasteena olisivat kuvausalueen rajaaminen siten, että satama-alueella työskentelevien yksityisyys ei vaarannu eivätkä satamaan laivattavat tavarat ole tunnistettavissa. Raahen Satamalla ei ole suunnitelmia aloittaa live-webkameralähetyksiä alueelta.

 

 Suorissa kuntalaisyhteydenotoissa on noussut esiin myös toive suunnata live-webkamera vanhaan kaupunkiin. Tämä ei ole täysin ongelmaton vaihtoehto muun muassa Wanhan Raahen asukkaiden yksityisyyden suojaan liittyvien kysymysten vuoksi.

 

 Sari Nurron ja kokoomuksen valtuustoryhmän 27.9.2021 tekemässä valtuustoaloitteessa esitettiin määrärahan varaamista jo vuoden 2022 talousarvioon. Live-webkamerahankintaan liittyviä taustaselvityksiä sekä kustannusarviota ei ollut kuitenkaan mahdollista toteuttaa vuoden 2022 talousarviovalmistelun aikataulussa.

 

 Tästä syystä esitämme, että live-webkamerahankintaan palataan vuoden 2023 talousarviovalmistelun yhteydessä ja että webkameralähetykset pyritään rahoituksen toteutuessa käynnistämään vuoden 2023 puolella. Vuoden 2022 aikana työstetään sijoituspaikkoihin ja webkameralähetyksiin liittyvät lupakysymykset sekä hankintatekniset kysymykset.

 

Liitteet Valtuustoaloite KV 27.9.2021 / Web-kamerat kaupunkimarkkinoinnin tueksi / Sari Nurro ja kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

 

Päätösesitys Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

- merkitsee kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkäsen ja markkinointisihteeri Tarmo Someron vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi

- saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi

- toteaa asian loppuun käsitellyksi

 

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 14.03.2022 § 113

  

189/00.01.04/2022  

 

Valmistelija Kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkänen ja markkinointisihteeri Tarmo Somero

 

Liitteet Valtuustoaloite KV 27.9.2021 / Web-kamerat kaupunkimarkkinoinnin tueksi / Sari Nurro ja kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mattila Ritva

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkäsen ja markkinointisihteeri Tarmo Someron valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.