Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 10.11.2021/Pykälä 81


 

Keskusvaalilautakunnan valitseminen toimikaudeksi 2021-2025

 

Keskusvaalilautakunta 10.11.2021 § 81

  

740/00.00.00/2021  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

KH § 231 Vaalilaki 13 § Kunnan keskusvaalilautakunta

 

 "Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

 Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. (8.5.2015/563)"

 

 Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 Valmistelija: hallinto- ja henkilöstöjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen

 

 Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,

 

 valitaan keskusvaalilautakuntaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme muuta jäsentä

 

 päätetään varajäsenten määräksi viisi

 

 valitaan keskusvaalilautakuntaan viisi varajäsentä ja asetetaan heidät siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

 Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

KV § 107 Päätösesitys (kaupunginhallitus):

 

 kaupunginvaltuusto

 

 valitsee keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä kolme muuta jäsentä

 

 päättää varajäsenten määräksi viisi

 

 valitsee keskusvaalilautakuntaan viisi varajäsentä ja asettaa heidät siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

 Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi esityksen ja valitsi keskusvaalilautakuntaan seuraavat jäsenet:

 

 Seija Kastelli, PS

 Suvi Lehtimäki, Kok.

 Eila Markus, SDP

 Rami Sarajärvi, Vas.

 Kirsti Sämpi, Kesk.

 

 Kaupunginvaltuusto valitsi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaksi Kirsti Sämpin ja varapuheenjohtajaksi Seija Kastellin.

 

 Kaupunginvaltuusto päätti varajäsenten määräksi viisi ja valitsi seuraavat varajäsenet sijaantulojärjestyksessä:

 

 1. Manu Pitkänen, KD

 2. Anna Martinmäki, Vihr.

 3. Simo Vedenoja, Kesk.

 4.

 5.

 

 

 Kaupunginvaltuusto päätti täydentää varajäseniä seuraavassa kokouksessa.

 

KH § 315 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Räsänen.

 

 Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,

 

 valitaan keskusvaalilautakuntaan 4. ja 5. varajäsen.

 

 Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

KV § 134 Päätösesitys (kaupunginhallitus):

 

 kaupunginvaltuusto

 

 valitsee keskusvaalilautakuntaan 4. ja 5. varajäsenen.

 

 Kaupunginvaltuusto: Hyväksyi esityksen ja valitsi keskusvaalilautakuntaan 4. varajäseneksi Sari Vesterisen, PS ja 5 . varajäseneksi Jarmo Juhani Tuohinnon, Vas.

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Merkitään tiedoksi kaupunginvaltuuston päätös keskusvaalilautakunnan 4. ja 5. varajäsenistä.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.