Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 10.11.2021/Pykälä 80


 

Ennakkoäänestyspaikkoina olevien sosiaalihuollon toimintayksiköiden määrääminen vuonna 2022 toimitettaviin aluevaaleihin

 

Keskusvaalilautakunta 10.11.2021 § 80

  

740/00.00.00/2021  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

KEVA § 73 Jos äänioikeutettu on ennakkoäänestyksen aikaan hoidettavana sairaalassa tai ympärivuorokautista hoitoa antavissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä (esimerkiksi vanhainkodissa, hoivakodissa, palvelutalossa) tai otettu rangaistuslaitokseen, ja ei voi vapaasti poistua äänestämään, hän voi äänestää ennakkoon laitosäänestyksessä.

 

 Vaalilain 9 § 1 momentin 3) kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat: sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset (laitos).

 

 Kunnanhallituksen nimeämä vaalitoimikunta saapuu kuhunkin kunnan alueella olevaan laitokseen toimittamaan äänestyksen vähintään yhtenä ja enintään kahtena ennakkoäänestysajanjaksoon sattuvana päivänä. Laitoksissa voivat äänestää vain niissä hoidettavina olevat tai niihin otetut henkilöt, muilla, esimerkiksi laitoksen henkilökunnalla, ei ole oikeutta äänestää laitosäänestyksessä. Laitosäänestys toimitetaan pääpiirteissään samalla tavalla kuin yleinen ennakkoäänestys. Laitoksessa ennakkoäänestys on tarvittaessa järjestettävä myös eri osastoissa ja potilashuoneissa.

 

 Ympärivuorokautista hoitoa antavat laitokset Raahessa:

 

 - Palvelukeskus Kotiranta

 - Palvelukeskus Salonkartano

 - Palvelutalo Hopeatauri

 - Attendo Merilokki

 - Palvelukoti Ankkuri

 - Esperi Hoivakoti Pajuniitty

 - Hoivakoti Attendo Juhannusruusu, Vihanti

 - Palvelukoti Ykköskoti Vihanti, Ilveskorpi

 

 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Räsänen.

 

 Päätösesitys (hallintosihteeri Räsänen):

 

 keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

 

 määrätään, että Raahen sairaalan lisäksi vaalilain 9 § 1 momentin 3) kohdan mukaisia sosiaalihuollon toimintayksiköitä, jotka toimivat ennakkoäänestyspaikkoina vuoden 2022 aluevaalissa ovat Raahessa:

 

 - Palvelukeskus Kotiranta

 - Palvelukeskus Salonkartano

 - Palvelutalo Hopeatauri

 - Attendo Merilokki

 - Palvelukoti Ankkuri

 - Esperi Hoivakoti Pajuniitty

 - Hoivakoti Attendo Juhannusruusu, Vihanti

 - Palvelukoti Ykköskoti Vihanti, Ilveskorpi

 

 Keskusvaalilautakunta: Hyväksyi esityksen.

 

 

KH § 335 Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala):

 

 kaupunginhallitus

 

 määrätään, että Raahen sairaalan lisäksi vaalilain 9 § 1 momentin 3) kohdan mukaisia sosiaalihuollon toimintayksiköitä, jotka toimivat ennakkoäänestyspaikkoina vuoden 2022 aluevaalissa ovat Raahessa:

 

 - Palvelukeskus Kotiranta

 - Palvelukeskus Salonkartano

 - Palvelutalo Hopeatauri

 - Attendo Merilokki

 - Palvelukoti Ankkuri

 - Esperi Hoivakoti Pajuniitty

 - Hoivakoti Attendo Juhannusruusu, Vihanti

 - Palvelukoti Ykköskoti Vihanti, Ilveskorpi

 

 Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintosihteeri Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Esittelijä Hallintosihteeri

 

Päätösesitys Merkitään tiedoksi kaupunginhallituksen päätös ennakkoäänestyspaikkoina olevien sosiaalihuollon toimintayksiköiden määräämisestä vuonna 2022 toimitettaviin aluevaaleihin.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.