Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 431



 

Valtuustoaloite / Mainingin siirtyminen uusiin tiloihin, valtuutettu Viljo Lehmusketo, Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 431

  

891/00.01.04/2021  

 

Valmistelija Va. hallintojohtaja Ritva Mattila

 

 Valtuutettu Viljo Lehmuskedon esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuustoryhmän kysymys 21.6.2021 Mainingin siiryminen uusiin tiloihin:

 

 Kuntayhtymähallituksen pöytäkirjassa 28.2.2020 todetaan, että mahdollinen välivuokraus ja liikkeenluovutus tulee ratkaistavaksi erikseen sen jälkeen kun asiaa koskeva valitus on käsitelty eli todetaan luovuttamista ei ole valituksen takia voitu tehdä.

 

 Tiedossamme ei ole, että valitus olisi päätetty hallinto­oikeudessa ja lisäksi asiasta on tehty kantelu jota emme tunne mutta oletamme senkin vaikuttavan asiaan.

 

 On kerrottu, että siirto asiakkaiden osalta on menossa ihmetykseni luin  kuntayhtymähalituksen pöytäkirjasta  myös liikkeen luovutus on käynnissä Näillä perusteilla kysymme aikooko kuntayhtymähallitus panna täytöön laittoman päätöksen.

 

 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus 25.8.2021 § 99:

 

 Yhtymähallitus on kokouksessaan 18.12.2019 § 105 hyväksynyt palvelukeskus Maininkia korvaavan palvelutalon vuokrasopimuksen sekä hyvinvointikuntayhtymän ja Attendo Oy:n välisen sopimuksen kustannusten jakautumisesta. Päätöksestä oli tehty 15.1.2020 valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteeen.

 

 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta on saapunut 5.7.2021 liitteenä oleva päätös, jonka mukaan yhtymähallituksen päätöksen kumoamiseen valituksen johdosta ei ole aihetta.

 

 Kuntayhtymän johtajan esitys:

 

 Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi saapuneen hallinto-oikeuden päätöksen ja toteaa, että vuokrasopimus sekä kustannusten jakosopimus ovat saaneet lain voiman.

 

 Tämä päätös todetaan samalla vastaukseksi valtuustoaloitteeseen.

 

 Yhtymähallitus: Merkittiin tiedoksi.

 

Liite Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 1.7.2021, päätösnumero 21/0310/1, kunnallisasiaa koskeva valitus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Nurkkala Ari

 

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.