Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontajaosto
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 94


 

Ilmoitus tunkiosta kaupungin maalla

 

Lupa- ja valvontajaosto 16.12.2021 § 94

  

855/11.03.04/2021  

 

Valmistelija vs. ympäristötarkastaja Ilona Varis

 

 Raahen kaupungin ympäristövalvontaan on saapunut 13.7.2021 ilmoitus, jonka mukaan kaupungin omistamalla kiinteistöllä metsässä kasa, johon on kerätty koiran ulostetta. Ilmoittaja on vaatinut kasan poistamista alueelta.

 

 Vs. ympäristötarkastaja on tehnyt alueelle tarkastuksen 19.10.2021, jonka yhteydessä ilmoittaja on katsonut, että asianosaisia on kohdeltu asiassa epätasa-arvoisesti, koska asianosaisella on työsuhde Raahen kaupungin omistaman Raahen Energia Oy:n kanssa. Koska kyseessä ei ole hallintolain 28 §:n mukainen esteellisyysperuste, vs. ympäristötarkastaja on todennut, että ei ole asian käsittelyssä esteellinen.

 

 Tarkastuksella on todettu, että jatkossa lemmikkieläinten ulostetta tai puutarhajätteitä ei saa jättää maastoon, vaan ne tulee Raahen kaupungin jätehuoltomääräysten kompostoida tai toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn. Vanhaa osittain jo maatunutta ja edelleen maatuvaa kasaa ei tarvitse poistaa maastosta.

 

 Perustelut

 

 Materiaalia ei tarvitse poistaa alueelta, sillä osittain jo maatuneesta ja edelleen maatuvasta orgaanisesta materiaalista kyseisellä alueella ei aiheudu jätelain (646/2011) 73 §:ssä tarkoitettua roskaantumista, ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai saman momentin 4 kohdan mukaista terveyshaittaa, YSL 16-17 §:n mukaista maaperän tai pohjaveden pilaantumista tai sen vaaraa eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 §:ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Kasa ei sijaitse järjestyslain (612/2003) 14 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla taajaman hoidetulla alueella tai yleisessä käytössä olevan polun varressa.

 

Liitteet Ilmoitus 13.7.2021

 Tarkastuspöytäkirja 26.10.2021

 

Esittelijä Johtava ympäristötarkastaja Alatalo Aino

 

Päätösesitys Päättää, että ei ole tarvetta muihin toimenpiteisiin ja asian käsittely päätetään.

 

Päätös Hyväksyi esityksen.