RSS-linkki
Kokousasiat:https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työllisyyslautakunta
Pöytäkirja 22.01.2026/Pykälä 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työllisyydenhoidon yhteiskehittäminen vuonna 2026
Työllisyyslautakunta 22.01.2026 § 9
821/00.01.02/2024
Valmistelija Työllisyysaluejohtaja Luukkanen Ville
Raahenkin työllisyysalueella jatkuva taloudellinen matalasuhdanne on heikentänyt työllisyyttä. Kuten muualla maassa erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut kasvuaan. Tämä on rasittanut kuntaloutta ennakoitua enemmän johtuen samanaikaisista valtakunnallisista muutoksista työttömyyskustanntusten ja työvoimapalveluiden rahoitukseen. Kuntien kasvaneisiin työttömyysetuuskustannuksiin ei pystytä vaikuttamaan suoraan ja välittömästi pelkästään lakisääteisillä työvoimapalveluilla. Tarvitaan enemmän pitkäjänteistä vahvasti tulevaisuusorientoitunutta ekosysteemiyhteistyötä alueellisen työmarkkinan vahvistamiseksi yleensä ja erityisesti välityömarkkinoiden uudistamiseksi. Esitellään aktiivisen työllisyydenhoidon ekosysteemityön ja yhteiskehittämisen lähtökohtia.
Esittelijä Työllisyysaluejohtaja Luukkanen Ville
Päätösesitys Jatketaan alueellisen työllisyyden ekosysteemin valmistelua tavoitteena työllisyyden ekosysteemisopimus vuoden loppuun mennessä.
Päätös Hyväksyi esityksen. Ennen ekosysteemisopimuksen tuomista päätöksentekoon asiaa käsitellään iltakoulussa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |