Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 271



Selvityspyyntö ja toimenpide-ehdotus / Jari Seppänen

 

Kaupunginhallitus 15.09.2025 § 271

  

614/03.01.02/2025  

Valmistelija Kaupungin johtoryhmä

 Valtuutettu Jari Seppänen on lähettänyt esityksen Raahen kaupunginhallitukselle Raahen kaupungin lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi liittyen. Esityksessä Seppänen toteaa, että lausuntoa ei ole käsitelty kaupunginhallituksessa eikä missään lautakunnassa ja pyytää seuraavaa:

  1. Kaupunginhallitusta selvittämään, miksi lausunto on annettu ilman toimielinkäsittelyä.
  2. Arvioimaan, onko menettely ollut hallintosäännön vastainen.
  3. Korjaamaan menettelyn siten, että tämänkaltaiset lausunnot tuodaan aina kaupunginhallituksen käsittelyyn ennen lähettämistä.
  4. Käynnistämään tarvittaessa ohjeistuksen tai hallintosäännön soveltamisohjeen täsmennyksen viranhaltijoille.

 Kaupungin johtoryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan 13.8.2025 ja lausuntoa on täydennetty kaupunginhallituksen esityslistaa valmisteltaessa, kaupunginhallitus toteaa vastauksenaan Seppäsen esittämiin asiakohtiin seuraavaa:

 1. Raahen kaupungin antama vastaus sisältää lausunnon kokonaisuudessaan luonnokseen uudesta alueidenkäyttölaista, ei vain tuulivoimasta, joka on yksi osa uudesta alueidenkäyttölain kokonaisuudesta. Suunnitelma alueidenkäyttölaista vaikuttaa mm. kuntien kaavoitukseen, joten kuntien hyvä antaa luonnokseen lausuntonsa. Lausunto on hyvin pitkälti asiantuntijapainotteinen sekä tekninen ja ottaa kantaa asiantuntijatasolla lakiluonnokseen.

  Lausunnon antaminen on käsitelty kaupungin johtoryhmässä, jossa sovittiin, että lausuntoajan lyhyydestä ja kesälomista johtuen kaupungin virallisen lausunnon antaa kaavoituspäällikkö. Kaavoituspäällikkö on pyytänyt kommentit keskushallinnosta sekä kehitysjohtajalta lausuntoon ennen lähettämistä. Lausuntoa ei olisi ehditty käsitellä kehittämislautakunnassa, mutta voidaan tuoda sinne tiedoksi seuraavassa kokouksessa.

 2. Viranhaltija toimii työssään virkavastuulla ja pyrkii varmistamaan aina ensisijaisesti kaupungin edun. Viranhaltija voi antaa voi antaa lausuntopalveluun virallisia lausuntoja toimialaansa koskevissa asioissa. Lausuntojen antaminen kuuluu viranhaltijoiden työhön ja asiantuntemusalaa koskevien lausuntojen antaminen on ollut Raahessa viranhaltijoiden osalta käytäntönä. Yleensä lausuntoja on yksiköstä valmistelemassa useampi henkilö ja usealta toimialaltakin. Lausuntopalveluun annettavat lausunnot ovat julkista tietoa ja kaikkien nähtävillä. Lausunnot laista ovat valmistelevaa työtä ja eduskunta päättää itse lain sisällöstä.

 3.&4. Lausuntojen antaminen on sujunut Raahen kaupungissa viranhaltijoiden näkökulmasta joustavasti ja hyvässä yhteistyössä luottamushenkilöelinten kanssa. Emme näe tarvetta muuttaa nykytilannetta ja -käytäntöä. Emme myöskään näe tarkoituksenmukaiseksi muuttaa hallintosääntöä tai lähteä laatimaan erillistä hallintosäännön soveltamisohjetta. Samalla toteamme, että kaupunginhallitus ei ole kaikissa lausuntotapauksissa oikea toimielin antamaan lausuntoa. Asiantuntijatoimielinten ja viranhaltijoiden roolia tulee myös kunnioittaa.

Liite Jari Seppäsen esitys kaupunginhallitukselle

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys  Annetaan Jari Seppäsen selvityspyyntöön edellä mainittu vastaus.

Päätös Keskustelun kuluessa Meeri Pääkkö teki seuraavanlaisen päätösesityksestä poikkeavan esityksen: "Kaupunginhallitus päättää, että: lausunto, jonka kaupungin kaavoituspäällikkö on antanut Raahen kaupungin nimissä ilman kaupunginhallituksen tai lautakunnan käsittelyä, eikä lausuntoa ole antanut kaupunginjohtaja tai toimialajohtaja, ei vastaa Raahen kaupungin hallintosääntöä, eikä sen voida katsoa edustavan kaupungin poliittisesti hyväksyttyä kantaa.
Kaupunginhallitus toteaa, että jatkossa vastaavat, useaa toimialaa tai laajaa kansallista tai alueellista asiaa koskevat lausunnot käsitellään kaupunginhallituksessa ennen niiden antamista virallisesti kaupungin nimissä (pois lukien siis kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien valtuudet hallintosäännön mukaisesti).
Kaupunginhallitus edellyttää, että asiasta laaditaan ohjeistus, jotta vastaavaa menettelytapavirhettä ei tapahdu uudelleen.
Kaupunginhallitus ei hyväksy viranhaltijavetoista käytäntöä lausua kaupungin nimissä poliittisesti merkittävistä lainsäädäntöhankkeista ohi poliittisen päätöksenteon."
Esitys raukesi kannattamattomana.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Meeri Pääkkö ilmoitti jättävänsä asiaan eriävän mielipiteen, joka liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehitysjohtaja Pasi Pitkänen esitteli asiaa kokouksessa, ja poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18.42.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokous keskeytettiin jaloittelutauon ajaksi klo 18.25 - 18.40.