Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 85


Liite 1 TarjouspyyntoRaportti505120 (1)

Oikaisuvaatimus / Teknisen johtajan viranhaltijapäätös 30.4.2024 § 55

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 05.06.2024 § 85

  

24/02.08.00/2024  

Valmistelija Hankintapäällikkö Leena Räsänen

 Raahen kaupunki on 13.5.2024 vastaanottanut Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:n oikaisuvaatimuksen teknisen johtajan viranhaltijapäätökseen 30.4.2024 § 55, joka koskee Raahen kaupungin ulkoilureittisuunnitelman laatimisen ja siihen liittyvien selvitysten hankinnan keskeyttämistä. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan hankinnan oikaisua siten, että keskeytys kumotaan ja että työn suorittajaksi valitaan tarjouspyynnössä esitettyjen kriteerien mukaisesti toinen määräaikaan tarjouksen jättäneistä tarjoajista.

 Hankintalain 1397/2016 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä. Lainsäädännön esitöiden mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO 28.9.2006 taltio 2514). Oikeuskäytännössä todellisena syynä on pidetty mm. sitä, että kaikki saapuneet tarjoukset ylittävät hankintaan varatun määrärahan.

 Näillä perusteilla hankintalain 125 § nojaten ulkoilureittisuunnitelman laatiminen ja siihen liittyvät selvitykset valinta -hankintamenettely voitiin keskeyttää julkaisematta tulleiden tarjousten hintatietoja. (Julkisuuslaki 24 §:n 1 mom. kohta 17). Edellä mainitut hankintalain mukaiset hankinnan keskeyttämisen perusteet oli kirjattu teknisen johtajan viranhaltijapäätökseen, eli hankintalain näkökulmasta keskeytyspäätös perustui todellisiin syihin ja viranhaltijapäätös oli päätöksenä lain vaatimukset täyttävässä muodossa laadittu.

 Nomaji maisema-arkkitehdit Oy esittää oikaisuvaatimuksessaan, että hankintamenettelyssä ei ollut kerrottu hankintaan varattua määrärahaa eikä tarjouksille ollut asetettu kattohintaa, ja vaativat sillä perusteella oikaisua hankinnan keskeytykseen. He tuovat oikaisuvaatimuksessaan tiedoksi, että heidän jättämänsä tarjous vastaa tarjouspyyntöä. Nomaji maisema-arkkitehdit Oy tuo oikaisuvaatimuksessaan esille myös seuraavaa: "Mikäli hankinnalle on varattu tietty määräraha ja tarjouksille tietty kattohinta, tulee tämä ilmaista selkeästi tarjouspyynnössä. On kohtuutonta, että tarjoaja näkee erittäin paljon vaivaa huolellisen työohjelman ja tarjouksen laatimiseen vain saadakseen tiedon, että hankinta on keskeytetty. Mikäli tilaajan asettama kattohinta tai määräraha olisi selkeästi kerrottu tarjouspyynnössä, olisimme voineet harkita kannattaako tarjousta ylipäänsä jättää."

 Keskeytyspäätöksessä ei millään tavalla otettu kantaa Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuteen, ja sitä ei kiistetty, etteikö se olisi ollut tarjouspyynnön mukainen. Keskeytyspäätös ei tässä tapauksessa perustunut tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuteen, vaan määrärahojen riittämättömyyteen.

 Tarjouspyynnössä oli kohdassa "Hylkäämisperusteet" kirjattuna seuraavaa: "Hankintaan on varattu määräraha 10 000 €. Määrärahan ylittävät tarjoukset hylätään." Eli Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:n oikaisuvaatimuksessa esille tuoma vaatimus määrärahan esille tuomisesta täyttyy, joten oikaisuvaatimus on siltäkin osin aiheeton. Tarjoajan tulee aina huolellisesti tutustua tarjouspyyntöön ja siinä esitettyihin kirjauksiin, koska tarjoaja tarjouksen jättäessään sitoutuu niihin.

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösesitys Todetaan Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:n oikaisuvaatimus aiheettomaksi ja jätetään se huomioimatta.

Tämä asiakohta tarkastetaan kokouksessa.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Tämä asiakohta tarkastettiin kokouksessa.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari poistui tämän asian käsittelyn ajaksi klo 16.34 - 16.43.