Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 43


Liite 11 Valtuustoaloitteet 2023

Valtuustoaloitteet 2023

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 122

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Raahen kaupungin hallintosääntö § 122 ja 123, valtuutetun aloite- ja kyselyoikeus:

 122 § Valtuutettujen aloitteet

 Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 123 § Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys

 Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle kirjallisen kysymyksen kunnan toiminnasta ja hallinnosta.

 Kaupunginhallituksen on vastattava kysymykseen viimeistään valtuuston kokouksessa, joka ensiksi pidetään kolmen kuukauden kuluttua kysymyksen tekemisestä.

 Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään kannatettu ehdotus tilapäisen valiokunnan asettamisesta selvittämään kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä, asetetaanko tilapäinen valiokunta. Muuta päätöstä ei asiassa saa tehdä.

Liite Valtuustoaloitteet 2023

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Merkitään valtuutettujen/valtuustoryhmien aloitteet ja kysymykset vuodelta 2023 sekä niistä aiheutuneet toimenpiteet tiedoksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 29.04.2024 § 43  

109/00.01.04/2023  

Liite Valtuustoaloitteet 2023 

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Merkitään valtuutettujen/valtuustoryhmien aloitteet ja kysymykset vuodelta 2023 sekä niistä aiheutuneet toimenpiteet tiedoksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.