Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 33


Oikaisuvaatimus tulevaisuuslautakunnan päätökseen olla järjestämättä esiopetusta Tikkalan koululla lukuvuonna 2024 - 2025

 

Tulevaisuuslautakunta 27.02.2024 § 33

  

30/12.06.00/2024  

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen ja varhaiskasvatuspäällikkö Minna Vuolukka.

 ------------------- ovat tehneet oikaisuvaatimuksen tulevaisuuslautakunnan päätöksestä  olla järjestemättä esiopetusta Tikkalan koululla lukuvuonna 2024 - 2025

 Oikaisuvaatimus:

 "Arvoisa tulevaisuuslautakunta

 Haemme oikaisua päätökseen 30/12.06.00/2024, jonka olette tehneet koskien olla järjestämättä esiopetusta Tikkalan koululla lukuvuodelle 2024-2025 seuraavin perustein: 

  1. Sekä varhaiskasvatus- että perusopetuslaissa sanotaan heti ensimmäisenä ennen kunnan vastuita seuraavaa: Varhaiskasvatusta ja perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. 

 Tämän asian valmistelussa ja päätöksenteossa ei toteudu yksikään edellä mainituista lain kohdista. 

  2. Tikkalan esiopetuksen "lakkauttamisella" on valtava vaikutus kaikkien tulevienki esikoululaisten elämään. Kuten myös kaikkien Päiväkoti Vekkulassa hoidossa olevien lapsien, jotka eivät myöhemminkään mahdollisesti saa käydä esikoulua tutussa ympäristössä, tuttujen ja turvallisten aikuisten kanssa.

  3. Esiopetukseen tulevien lapsien vanhempien mielipidettä ei ole kysytty. Se, ettei kaupunki enää järjestä esikoulupalveluita Tikkalan koululla tuli täytenä yllätyksenä.

 4. Päätöstä on perusteltu säästö tarpeilla, mutta kokouspöytäkirjassa ei esitetty mitään konkreettisia summia päätöksenteon tueksi. Miten kuljetus kustannukset? Lapset kulkisivat taksilla esiopetukseen kaupunkiin. Matkakin on 12-28km välillä. Riippuen mihin paikkaan valitaan.

 5. Perusteina on ollut myös lapsimäärän väheneminen. Tästäkään ei ole mitään tietoa julkisesti paljonko lapsia on nyt vuosina 2024-2025 esiopetuksessa.

 6. Vekkulan päiväkodin lapset ovat olleet yhdessä pienestä asti ja on tyhmää siirtää esikoululaiset Raahen kaupungin päiväkoteihin esiopetukseen. Kun Vekkulassa lapset saa aamulla hoitoa ja Tikkalan koululla sitten iltapäivähoitoa lapsille.

 Pyydän, että tulevaisuuslautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksen, kuunnellen asukkaiden mielipiteet ja nämä perustelut. Oikaisee tämän päätöksen siten, että kaupunki järjestäisi edelleen esiopetusta Tikkalan koululla. 

 Ystävällisin terveisin 

 -------------------

 Lasikangas"

 Vastine oikaisuvaatimukseen tulevaisuuslautakunnan päätöksestä 30/12.06.00/2024 järjestää esiopetusta ainoastaan Raahen kaupungin päiväkodeissa lukuvuonna 2024-2025  

 Vuoden 2024 talousarviossa on otettu huomioon muutokset oppilasmäärissä ja kaikille raahelaisille esiopetusikäisille lapsille voidaan taata esiopetuspaikka kaupungin päiväkodeista lukuvuonna 2024-2025. Täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevat esiopetukseen hakijat sijoitetaan päiväkotien esiopetusryhmiin huomioiden alueiden kokonaisuus. Suunnitelmissa on huomioitu myös tulevien vuosien tilanne, eikä tähän ole odotettavissa muutosta lähivuosina. Nykyisillä opetus- ja kasvatusjohtajalla ja varhaiskasvatuspäälliköllä ei ole saatavilla tietoa siitä, kuinka kuntalaisia on asiasta tiedotettu mm. valmisteluvaiheessa.  

 Raahen kaupunki järjestää esiopetusta päiväkodeissaan pyrkien huomioimaan alueelliset tarpeet. Esiopetusikäisille tulee tarvittaessa järjestää myös täydentävää varhaiskasvatusta, jonka järjestämistä säätelee Varhaiskasvatuslaki (540/218). Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille ja muiden vuosiluokkien osalta 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa (Pol 8a, 48 b §).  

 Tulevaisuuslautakunta on kokouksessaan 16.1.2024 linjannut ja päättänyt esiopetuksen järjestämispaikoiksi kaikki päiväkodit, joissa on Raahen kaupungin järjestämää toimintaa. Tikkalan koulun alueella asuville syksyllä 2024 esiopetusikäisille lapsille voidaan järjestää esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta Saloisten päiväkodin Vekkulan ryhmässä lukuvuonna 2024-2025.  

 Lapsivaikutusten arvioinnin avulla on tarkoitus selvittää, millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä aiheutetaan. YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää arvioimaan päätöksissä ja ratkaisuissa lapsen edun toteutumista. Päätöksessään yhdenmukaistaa esiopetuksen järjestäminen ja huolehtiessaan samalla yhdenvertaisesta täydentävän varhaiskasvatuksen toteutumisesta Raahen kaupunki on huomioinut lapsen edun ensisijaisuuden.  Esiopetusta ja varhaiskasvatusta järjestetään huomioiden alueelliset tarpeet mahdollisuuksien mukaan.  

 Tulevaisuuslautakunnassa on viime vuosien aikana maaliskuun kokouksessa esitelty esiopetukseen hakijoiden määrät koko kaupungin osalta sekä eri yksiköihin. Hakijamäärien perusteella on tarkasteltu esiopetuksen järjestämistä eri paikoissa ja päädytty siihen, että kovin pientä ryhmää ei ole tarkoituksenmukaista perustaa ja hakijoita on siten ohjattu muihin yksiköihin. Näissä ratkaisuissa on pyritty huomioimaan myös perheen ja lapsen tilanne ja tarpeet mm. kuljetusten osalta.  

 Lapsimäärien ennusteet alueellisesti ovat antaneet alustavaa tietoa suunnittelun tueksi jo ennen varsinaisten päätösten tekemistä siitä, mihin esiopetusryhmiä tullaan muodostamaan. Koulujen esiopetukseen on pyritty ohjaamaan niitä lapsia, joilla ei ole tarvetta täydentävään varhaiskasvatukseen. On myös lapsen etu, että perheen tilanteen mahdollinen muuttuminen kesken lukuvuoden ja varhaiskasvatustarpeeseen reagoiminen voidaan ottaa päiväkodeissa paremmin huomioon, eikä lapsen tarvitse siirtyä sen vuoksi toiseen yksikköön esiopetukseen. Syntyvyyden väheneminen valtakunnallisesti ja myös Raahessa on ollut yleisessä keskustelussa jo muutamien vuosien aikana. Syntyvyyden laskun vaikutuksista mm. palveluverkkoon on keskusteltu myös poliittisessa päätöksenteossa Raahessa, joten päätös lakkauttaa koulujen esiopetus ei sinänsä ole uusi ja yllättävä.  Koulujen esiopetuksen lakkauttamiseen johtaneet syyt perustuvat lasten ja kuntalaisten etuun, kun voimme jatkossakin ylläpitää laadukkaita lakisääteisiä peruspalveluja opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.  

 Esiopetuksessa ryhmäkoot ovat vaihdelleet johtuen mm. alueellisesta hakijamäärästä ja järjestämispaikkojen tilaresursseista. Tulevan lukuvuoden 2024-2025 ryhmäkoot päiväkodeissa järjestettävässä esiopetuksessa ovat 8-21 lasta (tieto tilanteesta 14.2.2024). Lapsen pedagoginen, rakenteellinen ja hoidollinen tuki kaikilla tuen tasoilla sekä lapsen tarpeet pyritään jatkossakin huomioimaan ja turvaamaan lakien ja ohjeiden mukaisesti.  

 Muutettu vastine oikaisuvaatimukseen tulevaisuuslautakunnan päätöksestä 30/12.06.00/2024 järjestää esiopetusta ainoastaan Raahen kaupungin päiväkodeissa lukuvuonna 2024-2025  

 Vuoden 2024 talousarviossa on otettu huomioon muutokset oppilasmäärissä ja kaikille raahelaisille esiopetusikäisille lapsille voidaan taata esiopetuspaikka kaupungin päiväkodeista lukuvuonna 2024-2025. Täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevat esiopetukseen hakijat sijoitetaan päiväkotien esiopetusryhmiin huomioiden alueiden kokonaisuus. Suunnitelmissa on huomioitu myös tulevien vuosien tilanne, eikä tähän ole odotettavissa muutosta lähivuosina.

 Raahen kaupunki järjestää esiopetusta päiväkodeissaan pyrkien huomioimaan alueelliset tarpeet. Esiopetusikäisille tulee tarvittaessa järjestää myös täydentävää varhaiskasvatusta, jonka järjestämistä säätelee Varhaiskasvatuslaki (540/218). Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille ja muiden vuosiluokkien osalta 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa (Pol 8a, 48 b §).  

 Tulevaisuuslautakunta on kokouksessaan 16.1.2024 linjannut ja päättänyt esiopetuksen järjestämispaikoiksi kaikki päiväkodit, joissa on Raahen kaupungin järjestämää toimintaa. Tikkalan koulun alueella asuville syksyllä 2024 esiopetusikäisille lapsille voidaan järjestää esiopetusta ja esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta Saloisten päiväkodin Vekkulan ryhmässä lukuvuonna 2024-2025.  Vekkulan esiopetus järjestetään Tikkalan koulun yhteydessä.

 Lapsivaikutusten arvioinnin avulla on tarkoitus selvittää, millaisia hyötyjä tai haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä aiheutetaan. YK:n lapsen oikeuksien sopimus edellyttää arvioimaan päätöksissä ja ratkaisuissa lapsen edun toteutumista. Päätöksessään yhdenmukaistaa esiopetuksen järjestäminen ja huolehtiessaan samalla yhdenvertaisesta täydentävän varhaiskasvatuksen toteutumisesta Raahen kaupunki on huomioinut lapsen edun ensisijaisuuden.  Esiopetusta ja varhaiskasvatusta järjestetään huomioiden alueelliset tarpeet mahdollisuuksien mukaan.  

 Tulevaisuuslautakunnassa on viime vuosien aikana maaliskuun kokouksessa esitelty esiopetukseen hakijoiden määrät koko kaupungin osalta sekä eri yksiköihin. Hakijamäärien perusteella on tarkasteltu esiopetuksen järjestämistä eri paikoissa ja päädytty siihen, että kovin pientä ryhmää ei ole tarkoituksenmukaista perustaa ja hakijoita on siten ohjattu muihin yksiköihin. Näissä ratkaisuissa on pyritty huomioimaan myös perheen ja lapsen tilanne ja tarpeet mm. kuljetusten osalta.  

 Lapsimäärien ennusteet alueellisesti ovat antaneet alustavaa tietoa suunnittelun tueksi jo ennen varsinaisten päätösten tekemistä siitä, mihin esiopetusryhmiä tullaan muodostamaan. Koulujen esiopetukseen on pyritty ohjaamaan niitä lapsia, joilla ei ole tarvetta täydentävään varhaiskasvatukseen. On myös lapsen etu, että perheen tilanteen mahdollinen muuttuminen kesken lukuvuoden ja varhaiskasvatustarpeeseen reagoiminen voidaan ottaa päiväkodeissa paremmin huomioon, eikä lapsen tarvitse siirtyä sen vuoksi toiseen yksikköön esiopetukseen. Syntyvyyden väheneminen valtakunnallisesti ja myös Raahessa on ollut yleisessä keskustelussa jo muutamien vuosien aikana. Syntyvyyden laskun vaikutuksista mm. palveluverkkoon on keskusteltu myös poliittisessa päätöksenteossa Raahessa, joten päätös lakkauttaa koulujen esiopetus ei sinänsä ole uusi ja yllättävä.  Koulujen esiopetuksen lakkauttamiseen johtaneet syyt perustuvat lasten ja kuntalaisten etuun, kun voimme jatkossakin ylläpitää laadukkaita lakisääteisiä peruspalveluja opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.  

 Esiopetuksessa ryhmäkoot ovat vaihdelleet johtuen mm. alueellisesta hakijamäärästä ja järjestämispaikkojen tilaresursseista. Tulevan lukuvuoden 2024-2025 ryhmäkoot päiväkodeissa järjestettävässä esiopetuksessa ovat 8-21 lasta (tieto tilanteesta 14.2.2024). Lapsen pedagoginen, rakenteellinen ja hoidollinen tuki kaikilla tuen tasoilla sekä lapsen tarpeet huomioidaan ja turvataan lakien ja ohjeiden mukaisesti.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Päätös Hyväksyi esityksen.