Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 19



Ruotsin kielen opetus 1.8.2024 alkaen

 

Tulevaisuuslautakunta 06.02.2024 § 19

  

87/12.00.00/2023  

Valmistelija Opetuksen vastuurehtori Anne-Maria Tokola

 Valtioneuvosto julkaisi 24.1.2023 tuntijakoasetuksen, jossa B1-kieleen lisätään yksi vuosiviikkotunti 7. luokalle.

 Tuntijako ja sen mukaiset paikalliset opetussuunnitelmat otetaan vuosiluokkien 7-9 osalta käyttöön 1.8.2024. Uudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää vähintään 7 vuosiviikkotuntia elokuun alusta alkaen siten, että opetusta on kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla, kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla ja kolme vuosiviikkotuntia 8.-9. luokalla. Opetuksen järjestäjä voi päättää paikallisessa opetussuunnitelmassa, kuinka edellä mainitut 3 vuosiviikkotuntia sijoitetaan 8. ja 9. luokalle.

 Tuntijakouudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää perusopetuksen aikana vähintään 7 vuosiviikkotuntia 1.8.2024 alkaen siten, että opetusta on

 ? kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla

 ? kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla

 ? kolme vuosiviikkotuntia 8.-9. luokalla.

 Opetuksen järjestäjä voi päättää paikallisessa opetussuunnitelmassa, kuinka edellä mainitut 3 vuosiviikkotuntia sijoitetaan 8. ja 9. luokalle.

 Tilanne nyt:

 Ruotsin kieltä opetetaan Raahessa seuraavasti

 6.lk 2vvt

 7.lk 1vvt

 8.lk 2vvt

 9.lk 2vvt

 

 

 Ruotsin kieltä on siis opetettu Raahessa 1vvt yli vähimmäistuntimäärän.

 Yläkoulun oppilailla on tällä hetkellä 30 vuosiviikkotuntia sekä 7., 8. että 9.luokalla. Tämä mahdollistaa koulukuljetusten järjestämisen mahdollisimman kustannustehokkaasti.

 1.8.2024 alkaen muutokset yläkouluun siirtyvien oppilaiden tuntijakoon tehdään seuraavasti:

 Yksi ruotsin vvt siirretään 7.vuosiluokalle 8. vuosiluokalta.

 Yksi liikunnan vvt siirretään 8.vuosiluokalle 7.vuosiluokalta.

 Uusi tuntijako ruotsin kielessä Uusi tuntijako liikunnassa

 6.lk 2vvt  7.lk 2vvt (aiemmin 3vvt)

 7.lk 2vvt (aiemmin 1vvt) 8.lk 3vvt (aiemmin 2vvt)

 8.lk 1 vvt (aiemmin 2vvt) 9.lk 2 vvt

 9.lk 2 vvt

 Oppilaiden kokonaistuntimäärä pysyy ennallaan, eikä muutoksesta aiheudu kustannusvaikutuksia.

 Nykyiset 7.ja 8. luokkien oppilaat jatkavat siirtymäkaudella sillä tuntijaolla, jolla he ovat aloittaneet 7.luokan. Heillä ruotsin kielen uusi vähimmäistuntimäärä (7) toteutuu asetuksen mukaisesti, koska Raahessa ruotsin kieltä on opiskeltu 1vvt yli vähimmäistuntimäärän.

 Opetussuunnitelmatyön pääperiaatteena on ollut, että B1-kielen opetuksen tavoitteita ei lisätä, eikä osaamisen tasoa arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 nosteta. Tavoitteisiin 1-4 liittyviä opetuksen ja oppimisen tavoitteita, keskeisiä sisältöalueita sekä osaamisen tason kuvauksia on päivitetty. Näin ollen myös 6. luokan lukuvuosiarviointiin ja päättöarviointiin liittyvien tavoitteiden 1-4 osaamisen tason kuvauksiin on tehty muutoksia. Muutokset julkaistaan ePerusteissa helmikuussa 2024. Muutokset opetussuunnitelman perusteisiin valmistellaan ja tuodaan Tulevaisuuslautakunnan hyväksyttäväksi kevään 2024 aikana.

Liitteet: - Tuntijako 1.8.2024

 - Valtioneuvoston tuntijakoasetus

 - Raahen kaupungin perusopetuksen tuntijako 1.8.2024 alkaen

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy Raahen kaupungin perusopetuksen tuntijaon 1.8.2024 alkaen liitteen mukaisesti.

Päätös Hyväksyi esityksen.