Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 16


Avoimen päiväkodin toiminnan lakkauttaminen 1.6.2024 alkaen

 

Tulevaisuuslautakunta 06.02.2024 § 16

  

92/12.06.00/2024  

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Minna Vuolukka.

 Talousarviokäsittelyn yhteydessä (Kaupunginvaltuusto 19.12.2023, § 152) on päätetty säästösyistä lakkauttaa Avoimen päiväkodin toiminta, mistä seuraa säästöä 65?030 €. 

 

Avoimen päiväkodin toimintamuotoja ovat olleet kerhotoiminta kahtena aamupäivänä viikossa ja ns. leikkiaamut kerran viikossa. Kerhotoimintaan on osallistunut toimintakauden 2023-2024 aikana 11 lasta ja leikkiaamut ovat olleet avoin kohtaamispaikka lapsille ja huoltajille yhdessä. Kunnilla ei ole lakisääteistä velvoitetta järjestää tällaista toimintaa. 

 

Toiminnan lakkauttamisen takia ei tule irtisanomisia, vaan työntekijät jatkavat Raahen kaupungin varhaiskasvatuksen työsuhteissa sijoittuen päiväkoteihin. 

 

Toiminta jatkuu 31.5.2024 asti.  

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Liimatainen Marianne

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hyväksyy Avoimen päiväkodin toiminnan lakkauttamisen 1.6.2024 alkaen.

Päätös Hyväksyi esityksen.



Minna Vuolukka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.17