Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 6


Liite 1 Laskentalomake_1_pöytäkirjalle

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskusvaalilautakunta 12.12.2023 § 59

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 Keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat (vaalilaki 63 §) ja kirjeäänestysasiakirjat (vaalilaki 66 g §).

 

 Jos tarkastettavia asiakirjoja tulee runsaasti, keskusvaalilautakunta voi päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaa asiakirjojen valmistavan tarkastamisen keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten lautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastusmenettelyn turvallisuuteen ja luotettavuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

 

 Ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan kumpikin omana kokonaisuutenaan.

 

 Vähintään kahden henkilön on oltava samanaikaisesti paikalla aina kun ennakkoäänestysasiakirjoja käsitellään. Kirjeäänestysasiakirjat käsitellään keskusvaalilautakunnan toimesta tai valvonnassa, keskusvaalilautakunta voi päättää, että sihteeri ja kolme muuta henkilöä suorittavat tehtävän.

 

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Valtuutetaan keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä määräämiensä keskushallinnon toimihenkilöiden kanssa huolehtimaan ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisesta siten, että keskusvaalilautakunta voi ne kokouksissaan 26.1.2024 ja 9.2.2024 hyväksyä yhdellä kertaa.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Keskusvaalilautakunta 26.01.2024 § 6

  

518/00.00.00/2023  

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 Ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavan tarkastuksen ovat suorittaneet keskusvaalilautakunnan sihteerin Leena Räsäsen johdolla virkatehtävänä keskushallinnon viranhaltijat. Valmisteleva tarkastus suoritettiin turvallisesti ja luotettavasti, niin että useampi kuin kaksi henkilöä oli samanaikaisesti paikalla.

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Todetaan saapuneet ennakkoäänet ja suoritetaan niiden tarkastaminen.

Päätös Hyväksyi esityksen ja totesi saapuneet ennakkoäänet ja suoritti niiden tarkastamisen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että presidentinvaalin ennakkoääniä on saapunut Raahen kaupungin keskusvaalilautakunnalle yhteensä 9 267 kappaletta.

Vaalilain 63 §:n  3 mom. nojalla saapuneista ennakkoäänistä hylättiin kolme, hylkäyksen perusteena olivat seuraavat syyt:
- lähetekirjeestä puuttui vaalitoimitsijan allekirjoitus ulkomailta tulleesta äänestä (1 kpl)
- lähetekirjeestä puuttui äänestäjän allekirjoitus (1 kpl)
- kotiäänestys oli suoritettu vaalilain 46 § 2 mom. vastaisesti kunnassa, joka ei ole äänioikeusrekisterin mukaan äänestäjän kotikunta (1 kpl)

Hyväksyttyjä ennakkoääniä todettiin olevan yhteensä 9 264. Hylättyjen äänten lähetekirjeet (3 kpl) liitettiin pöytäkirjaan.