Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 5



Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2023 tilinpäätöksen sekä kuntayhtymän purkamiseen liittyvän loppuselvityksen hyväksyminen

Yhtymähallitus 15.12.2023 § 109

Valmistelija Laskentapäällikkö Rauni Launonen, kuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki

 Järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä sitä koskeva irtainomaisuus, henkilöstö ja sopimukset ovat siirtyneet sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) mukaisesti 1.1.2023 alkaen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymältä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Kuntayhtymän palvelutuotanto on päättynyt 31.12.2022 ja hyvinvointikuntayhtymä on käynyt tarpeettomaksi.

 Hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen 24 § mukaisesti kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot.

 Yhtymähallituksen tehtävänä on huolehtia loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat muuta sovi. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa. Omaisuuden arvostuksen perusteena käytetään käypää arvoa.

 Jäsenkuntien kunnanvaltuustot ovat päättäneet purkaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän hyväksymällä purkusopimuksen ja allekirjoittamalla sen seuraavasti:

 Pyhäjoen kunnanvaltuusto 20.9.2023 § 59, allekirjoitettu 6.11.2023
Raahen kaupunginvaltuusto 28.8.2023 § 90, allekirjoitettu 17.10.2023
Siikajoen kunnanvaltuusto 21.9.2023 § 97, allekirjoitettu 16.10.2023

 Hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen ja purkusopimuksen mukaisesti yhtymähallitus vastaa kuntayhtymän loppuselvityksen laatimisesta. Loppuselvitys sisältää loppuselvityskertomuksen sekä hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätöksen ajalta 1.1.-30.11.2023. Loppuselvityskertomuksessa on kuvattu tammi-marraskuun aikana tehdyt toimet toiminnan lopettamiseksi ja omaisuuden realisoimiseksi, jäsenkuntien jako-osuuksien laskentaperusteet sekä jako-osuudet ja kuntayhtymän purkuhetken jälkeiset vastuut. Tilinpäätös sisältää tilinpäätöslaskelmat kertomusteksteineen sekä liitetiedot.

 Loppuselvityksen ja tilinpäätöksen hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä päättävät jäsenkuntien valtuustot, jonka jälkeen kuntayhtymä katsotaan purkautuneeksi.

 Loppuselvityksen mukaiset varat jaetaan jäsenkunnille kuntayhtymän peruspääomaosuuksien suhteessa. 30.11.2023 kirjanpidon tilanteen mukaan jakokelpoisia rahavaroja on 2.808.509,68 euroa. Niistä 50.000 euroa on varattu purkamisen jälkeisiin kustannuksiin purkusopimuksen mukaisesti.

 Liitteenä loppuselvitys ja tilinpäätös 2023.

Esittelijä Kuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki

Päätösehdotus Yhtymähallitus

  1. hyväksyy ja allekirjoittaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätöksen 1.1.-30.11.2023 ja loppuselvityksen sekä antaa ne tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi;
  2. oikeuttaa kuntayhtymän johtajan tekemään tarvittaessa allekirjoituksen jälkeen teknisluontoiset korjaukset tilinpäätökseen ja sen liitetietoihin

Päätös Esitys hyväksyttiin.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän
tarkastuslautakunta 17.01.2024 § 3

 Tilinpäätös ja loppuselvitys 2023 on toimitettu tarkastuslautakunnalle 10.1.2024.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

  1. saattaa tilintarkastuskertomuksen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien kunnanvaltuustoille tiedoksi
  2. esittää Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien kunnanvaltuustoille, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille sekä selvityshenkilölle myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.- 30.11.2023.

Päätös Tarkastuslautakunta

  1. saattaa tilintarkastuskertomuksen Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien kunnanvaltuustoille tiedoksi
  2. esittää Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien kunnanvaltuustoille, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille sekä selvityshenkilölle myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.- 30.11.2023.

 

Kaupunginvaltuusto 05.02.2024 § 5  

713/00.00.02/2022  

Liitteet Loppuselvityskertomus 1.1.2023- 30.11.2023, toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023
Tilintarkastuskertomus 2023, Raahen Seudun hyvinvointikuntayhtymän loppuselvitys

Päätösesitys Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tarkastuslautakunta esittää jäsenkuntien kunnanvaltuustoille:

 Merkitään Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tilintarkastuskertomus 2023 tiedoksi.

Hyväksytään vuoden 2023 tilinpäätös ja myönnetään kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille sekä selvityshenkilölle vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.- 30.11.2023.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Raahen Perussuomalaiset ryhmäpuheenvuoron asiassa käytti Meeri Pääkkö. Puheenvuoro liitettiin kirjallisena pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.