Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 62


Vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeäminen vuoden 2024 presidentinvaaleihin

 

Keskusvaalilautakunta 21.11.2023 § 44

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

 Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan ja -toimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jäseneksi tai varajäseneksi nimetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaalilain 73 §:n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana. Vaalitoimikunnan osalta vaalilaissa todetaan kelpoisuusvaatimuksena, että jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokas eikä myöskään ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai hänen vanhempansa.

 Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa tulee ottaa huomioon myös tasa-arvolain vaatimukset niin, että jäsenissä on sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Koska vaalitoimikunnassa kuitenkin on vain kolme jäsentä, ei tasa-arvolaissa säädettyä 40 prosentin vähimmäiskiintiötä voida vaalitoimikunnassa noudattaa kuin toiseen sukupuoleen nähden.

 Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 Vaalilautakuntien ja -toimikuntien jäsenillä ja varajäsenillä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen.

 Vaalilautakuntien  ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 Vaalilautakunnan jäsenen on huolellisesti perehdyttävä tehtäviinsä, jotta hän tuntee velvollisuutensa tarkasti.  Vaalilautakunnan tehtäviin perehdytään osallistumalla kunnan keskusvaalilautakunnan vaalilau-takunnille järjestämään koulutukseen ja tutustumalla oikeusministeriön vaaliohjeeseen ja, jos vaalilautakunta käyttää äänioikeustietojärjestelmää ja/tai laskentajärjestelmää, myös asianomaisiin VAT-käyttöohjeisiin.

 Vaalilautakunnan ja -toimikunnan jäseneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen toimiessaan vaalilaissa tarkoitettuna vaaliviranomaisena. Jos he toimissaan laiminlyövät velvollisuutensa, rangaistaan heitä niin kuin virkamiestä virkarikoksesta.

 Vuoden 2024 presidentinvaalien äänestysalueet ja vaalipäivän äänestyspaikat:

 Äänestysalue, äänestyspaikka
1. Pääkirjasto, Rantakatu 45, Raahe
2. Koivuluodon koulu (Kummatin toimipiste), Kummatinkatu 5, Raahe
3. Antinkankaan koulu, Isoholmintie 3, Raahe
4. Saloisten koulu, Kisatie 2, Saloinen
5. Pattasten koulu, Rännärintie 3, Pattijoki
6. Vihannin yhtenäiskoulu, Yläkouluntie 6, Vihanti

 Vuoden 2024 presidentinvaalien laitosäänestyksen vaalitoimikunnat nimetään Raahen sairaalaan/laitoksiin ja laitoksiin Vihannin alueella.

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Esitetään kaupunginhallitukselle:

Nimetään vaalilautakunnat ja -toimikunnat vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Valtuutetaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Kirsti Sämpi ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Leena Räsänen vaihtamaan vaalilautakunnan jäseniä vaalilautakunnasta toiseen, jos vaalipäivänä tulee siihen pakottava tarve, ja nimeämään tarvittaessa lisää jäseniä vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 370

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Nimetään vaalilautakunnat ja -toimikunnat vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Valtuutetaan keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Kirsti Sämpi ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Leena Räsänen vaihtamaan vaalilautakunnan jäseniä vaalilautakunnasta toiseen, jos vaalipäivänä tulee siihen pakottava tarve, ja nimeämään tarvittaessa lisää jäseniä vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin.

Päätös Hyväksyi esityksen ja nimesi vaalilautakunnat ja toimikunnat vuoden 2024 presidentinvaaleihin seuraavasti:

 

 

 

1 äänestysalueen vaalilautakunta,

Pääkirjasto

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Merja Turunen, pj

1. Matti Oikarinen

 

Anne-Mari Orava, vpj

2. Eero Kemppainen

 

Hannu Ranttila

3. Kirsti Rinne

 

Anneli Mustakallio

4. Antero Holappa

 

Reijo Kuotesaho

5. Sani Koskimäki

 

 

 

 

2 äänestysalueen vaalilautakunta,

Koivuluoto

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Jonne Törmäkangas, pj

1. Saila Salonsaari

 

Vesa Karhu, vpj

2. Arvo Latomaa

 

Sami Saarenpää

3. Janne Yrjänen

 

Paula Heikkilä

4. Sari Nurro

 

Teija Poukkula

5. Saija Harju

 

 

 

 

3 äänestysalueen vaalilautakunta,

Antinkangas

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Tero Pitkälä, pj

1. Sanna Niemi

 

Timo Mattila, vpj

2. Anni Kivelä

 

Sanna Manninen

3. Anna-Liisa Niemelä

 

Kyösti Korhonen

4. Miro Vesterinen

 

Sirpa Aho

5. Elias Tornberg

 

 

 

 

4 äänestysalueen vaalilautakunta,

Saloinen

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Mikko Suonvieri pj

1. Jani Suuronen

 

Törmälä Kari, vpj

2. Tiina Hanhikorpi

 

Mikko Silvola

3. Niilo Ojala

 

Marja-Leena Korva

4. Raili Palokari

 

Taina Siuvatti

5. Auli Kananen

 

 

 

 

5 äänestysalueen vaalilautakunta,

Pattijoki

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Esa Ylisirniö, pj

1. Päivi Nikula

 

Marko Anttila, vpj

2. Reijo Pelkonen

 

Lea Kinnunen

3. Marja Mämmelä

 

Sari Kellola

4. Karoliina Leinonen

 

Janne Jauhiainen

5. Merja Sorvari

 

 

6. Teemu Porko

 

 

 

 

6 äänestysalueen vaalilautakunta,

Vihanti

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Samuli Äijälä, pj

1. Jari Näränen

 

Jouko Vasankari, vpj

2. Erkki Kylmänen

 

Jaana Hautamäki

3. Marja-Liisa Jylhä

 

Matti Honkala

4. Linnea Äijälä

 

Raija Kankaala

5. Marjaana Sundberg

 

 

 

 

Raahen sairaalan / laitosten vaalitoimikunta

 

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Jouko Selkälä, pj

1. Erkki Luttinen

 

Arja Maliniemi, vpj

2. Saila Salonsaari

 

Pauli Nikula

3. Kirsi Ylisirniö

 

 

 

 

Vaalitoimikunta laitoksia varten, Vihanti

 

 

 

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

 

Annikki Jussinniemi, pj

1. Kari Laurila

 

Raija Kankaala, vpj

2. Harri Kastell

 

Pentti Haapaniemi

3. Arja Honkakoski

 

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintosihteeri Leena Räsänen esitteli asiaa kokouksessa.

 

 

Keskusvaalilautakunta 12.12.2023 § 62

  

518/00.00.00/2023  

Valmistelija Hallintosihteeri Leena Räsänen

 

Esittelijä Hallintosihteeri

Päätösesitys Merkitään tiedoksi kaupunginhallituksen 27.11.2023 § 370 päätös vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeämisestä vuoden 2024 presidentinvaaliin.

Päätös Hyväksyi esityksen.