Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämislautakunta
Pöytäkirja 20.12.2023/Pykälä 161



Valtuustoaloite / Leffoja isolta ruudulta, valtuutettu Jonne Törmäkangas, Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Kehittämislautakunta 20.12.2023 § 161

  

550/00.01.04/2022  

Valmistelija Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkänen

 Valtuutettu Jonne Törmäkankankaan valtuustoaloite 25.4.2022:

 Leffoja isolta ruudulta

 Esitän että kaupunki selvittää suurien elokuvateatteriyhtiöiden halukkuutta tulla Raaheen, mikäli heille tarjotaan joko rakennettavaksi, ostettavaksi tai vuokrattavaksi sopiva tontti tai liiketilat. Mikäli halukkuutta on, selvitetään ensimmäisenä uuden liikekeskustan kaavan alullepanijoiden halukkuutta olla rakennuttajana ja mahdollisesti vuokraajana elokuvateatterille. Mikäli halukkuutta ei ole, niin kaupunki etsii sopivan tontin tai toimii kyseisen kiinteistön rakennuttajana ja mahdollisesti vuokraajana. Vaikka yhteistyössä jonkun halukkaan rakennusliikkeen kanssa. Jos ainoaksi vaihtoehdoksi kävisi kaupungin vuokraamat tilat, niin tulevaisuudessa kaupunki voisi kuitenkin pyrkiä myymään kiinteistön yrittäjille. Tai, kiinteistöhän voisi olla osa Raahepoliksen vuokraustoimintaa yleensäkin pienyrittäjille. Ehkäpä tähän olisi saatavilla jotain hanke-avustustakin niin saataisiin joskus jotain takaisinpäinkin sieltä EU:n pohjattomasta kaivosta. Kulttuuriteko sentään.

 Kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkäsen 15.12.2023:

 Raahen kaupunki on ollut mukana yksityisen sektorin toimijoiden keskusteluissa, joissa on hahmoteltu modernia ja nykyaikaista elokuvateatteriratkaisua Raaheen. Ratkaisun toteutuminen vaatii useiden eri toimijoiden yhteistyötä. Keskusteluissa on käynyt ilmi, että tämänhetkisen näkemyksen mukaan yksi edellytys elokuvateatteriratkaisun toteutumiselle olisi Raahen kaupungin aktiivinen rooli hankkeessa. Asiasta on tiedotettu luottamushenkilöille mm. laajennetussa puheenjohtajistossa. Keskusteluyhteys toimijoihin on edelleen olemassa, mutta Raahen kaupunki ei käy tällä hetkellä aktiivisesti neuvotteluja asian tiimoilta.

Liitteet Valtuustoaloite, Leffoja isolta ruudulta, valtuutettu Jonne Törmäkangas

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

Päätösesitys Kehittämislautakunta

esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen kehittämiskeskuksen johtaja Pasi Pitkäsen vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.