Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 137


Raahepolis Oy:n anomus pääomalainasta

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 367

 

Valmistelija Talousjohtaja Päivi Määttä

 Raahepolis Oy:n anomus 2.11.2023:

 Raahepolis Oy:llä on pitkäaikaista velkaa kiinteistöinvestoinneista n. 17 milj. euroa.

 Toimitusjohtaja on neuvotellut rahoittajien kanssa rahoitusjärjestelyistä. Korkojen noustessa nyt voimakkaasti, ei yrityksen kassavirta riitä kaikkiin lyhennyksiin. Lisäksi yrityksellä on erityisen vanhoja rahoituksia, joihin on aiemmin haettu ilmeisesti erilaisia lyhennysvapaita tai maksujärjestelyitä ja siten lyhennykset on siirretty laina-ajan loppuun. Näitä lainoja on myös järjesteltävä tulevina vuosina.

 Yleisen taloudellisen tilanteen kiristyessä on muutamia vuokralaisia myös irtaantumassa vuokrakohteista, joten tulopohja kapenee myös siitä syystä jonkin verran.

 Raahepolis Oy:n hallitus on kokouksessaan 12.10.2023 päätynyt esittämään Raahen kaupungille seuraavasti:

 Raahepolis Oy:n hallitus hyväksyy toimitusjohtajan neuvottelemat Kuntarahoituksen lainajärjestelyt, joka vähentää yhtiön maksamia lyhennyseriä yhteensä 125 000 euroa. Samalla hallitus valtuuttaa toimitusjohtajan järjestelemään tarvittaessa Raahentienoon osuuspankin kanssa lainakohtaisia järjestelyitä.

 Lisäksi hallitus esittää Raahen kaupungille, että vuoden 2023 pääomalainaerää 50 000 euroa ei makseta, koska yhtiön kassatilanne vaarantuu lyhennyksen johdosta.

 Talousjohtajan lausunto 16.11.2023:

 Raahepolis Oy on perustellut pääomalainan 50 000 euron lyhennyksen maksamatta jättämistä yhtiön kassatilanteen vaarantumisella. Yhtiö on joutunut tekemään maksujärjestelyjä myös muiden lainojen osalta. Kun otetaan huomoon, että pääomalaina (jälj. 430 939,63 euroa) on muita velkoja huonommassa asemassa, on perusteltua hyväksyä yhtiön esitys. Koska pääomalainan lyhentäminen on vuoden 2023 talousarviossa esitetty yhtiölle sitovana tavoitteena, tulee vuoden 2023 talousarvioon tehdä seuraavat muutokset:

-          Poistetaan Raahepolis Oy:n tavoitteista kohta: Yhtiö lyhentää kaupungin myöntämää pääomalainaa 50 000 eurolla.

-          Muutetaan talousarvion rahoitusosan kohtaa Antolainasaamisten vähennys -50 000 eurolla.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Poistetaan Raahepolis Oy:n tavoitteista kohta: Yhtiö lyhentää kaupungin pääomalainaa 50 000 eurolla.

Muutetaan talousarvion rahoitusosan kohtaa Antolainasaamisten vähennys -50 000 eurolla.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2023 § 137  

801/02.05.03/2023  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Poistetaan Raahepolis Oy:n tavoitteista kohta: Yhtiö lyhentää kaupungin pääomalainaa 50 000 eurolla.

Muutetaan talousarvion rahoitusosan kohtaa Antolainasaamisten vähennys -50 000 eurolla.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Päivi Määttä esitteli asiaa kokouksessa.