Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 392


Liite 11 Kokousaikataulu kevät 2024

Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokousaikataulu kevät 2024

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 392

  

712/00.01.02/2022  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Hallintosäännön 128 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

Liite Kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu kevät 2024

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Kaupunginhallitus kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti Raatihuoneen juhlasalissa.

Kaupunginvaltuusto kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa.

Päätös Keskustelun kuluessa Liisa Lumijärvi esitti, että kaupunginhallituksen kokoukset aloitetaan aiemman käytännön mukaisesti klo 17.00. Anne-Mari Orava ja Pasi Parkkila kannattivat Liisa Lumijärven esitystä.

Anu Mattila esitti, että kaupunginhallituksen kokoukset aloitetaan jatkossa klo 16.00. Merja Turunen kannatti Anu Mattilan esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeavia kannatettuja muutosesityksiä, joten kaupunginhallituksen tulee äänestää asiassa.  Äänestyksessä vastakkain asetetaan kaksi kaupunginjohtajan päätösesityksestä poikkeavaa esitystä.

Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat Liisa Lumijärven esitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Anu Mattilan esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Annetussa äänestyksessä Liisa Lumijärven esitys sai 7 JAA-ääntä (Lumijärvi Liisa, Orava Anne-Mari, Pekkala Sari, Nikula Matti, Parkkila Pasi, Tornberg Elias, Salmela Marko) ja Anu Mattilan esitys sai 3 EI-ääntä (Seppänen Jari, Turunen Merja, Mattila Anu), 1 TYHJÄÄ (Nurro Sari).

Puheenjohtaja totesi, että seuraavaksi vastakkain asetetaan muutosesityksistä eniten ääniä saanut Liisa Lumijärven esitys ja kaupunginjohtajan päätösesitys. Äänestysmenettelyksi puheenjohtaja esitti sähköistä äänestystä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan päätösesitystä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Liisa Lumijärven esitystä, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Annetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan päätösesitys sai 2 JAA-ääntä (Mattila Anu ja Seppänen Jari) ja Liisa Lumijärven esitys sai 7 EI-ääntä (Lumijärvi Liisa, Orava Anne-Mari, Pekkala Sari, Nikula Matti, Parkkila Pasi, Tornberg Elias, Salmela Marko), 2 TYHJÄÄ (Nurro Sari, Turunen Merja).
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on äänin 2 - 7, 2 tyhjää, hyväksynyt Liisa Lumijärven kannatetun muutosesityksen asiassa, ja kaupunginhallitus kokoontuu klo 17.00 alkaen Raatihuoneen juhlasalissa.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto kokoontuu liitteenä olevan aikataulun mukaisesti Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa.