Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 126


Liite 1 Talouden toteutumaraportti 31.10.2023

Tulevaisuuslautakunnan lisätalousarvio vuodelle 2023

 

Tulevaisuuslautakunta 14.11.2023 § 126

  

908/02.02.00/2022  

Valmistelija va. Opetus- ja kasvatusjohtaja Irmeli Stark

 Vuosi 2023 on ollut sekä toiminnallisesti että taloudellisesti haasteellinen. Talousarviota ei pystytty laatimaan olemassa olevan toiminnan mukaisena vaan lautakunnan esityksestä vähennettiin käsittelyvaiheissa miljoona euroa eikä viime vuoden ylitystä ole voitu huomioida valmisteluvaiheessa. Talousarvio oli siis jo lähtökohtaisesti alibudjetoitu toimintaan nähden.

 Lasten tuen tarpeet ja haasteet kasvatuksen ja opetuksen tulosalueilla eivät ole vähentyneet vaan jatkaneet kasvuaan. Kustannusten nouseminen sekä ennakoimattomat palkkojen korotukset ja lisäryhmien perustaminen sekä perusopetuksessa että varhaiskasvatuksessa ovat lisänneet henkilöstömenoja.

 Tulevaisuuslautakunnan alaisen toiminnan osalta talousarvio on ylitty-mässä opetuksen tulosalueen seuraavilla menokohdilla:

 - Henkilöstökustannukset: palkankorotukset, lisääntynyt lasten tehostetun ja erityisen tuen tarve, vaativan tuen tarpeen lisääntyminen työsuojelullisin perustein, valmistava opetus, aikuisten perusopetus, henkilöstön sairauspoissaoloista johtuvat lyhyet sijaisuudet. Henkilöstökulut ylittyvät kokonaisuudessaan 1 123 209 €

 - Koulukuljetukset: Kuljetuskustannusten määrärahaesitystä leikattiin tälle vuodelle sekä kuljetussopimusten indeksikorotukset että tarvittavat uudet reitit ELY:n lakkauttamien reittien tilalle lisäävät määrärahatarvetta, ylitystä 265 000 €

 - Muissa kunnissa ja erityisoppilaitoksissa tapahtuvan opetuksen määrärahaa leikattiin tämän vuoden esityksestä: kotikuntakorvaukset sekä muiden kuntien ja opetuksen järjestäjien laskuttamat kulut ovat nousseet merkittävästi, lopullinen laskutus tulee vasta vuoden lopussa.

 Opetuksen tulosalueen toteumaan kokonaisuutena ovat vaikuttaneet hankerahat, joiden omavastuuosuuksia ei laitettu maksuun lainkaan vuonna 2022 vaan vuosien 2022-2023 hankkeitten omavastuuosuudet menevät kaikki maksuun tänä vuonna 367 371 €.

 Osassa opetuspalveluiden yksiköistä talousarvio tulee alittumaan, mikä tasoittaa tulosalueen kokonaisuutta.

 Varhaiskasvatuksen tulosalueella lisämäärärahan tarve kokonaisuudessaan on 1 420 000 €.

 Henkilöstökustannuksia lisää uusien ryhmien perustaminen, lisääntynyt lasten tehostetun ja erityisen tuen tarve, palkankorotukset, henkilöstön sairauspoissaoloista johtuvat lyhyet sijaisuudet. Kokonaisuudessa tulee huomioida myös vähentynyt varhaiskasvatusmaksutuotto. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen määrärahoista säästyy mutta toisaalta ostopaikkojen määrärahat ylittyvät.

 Kulttuurin ja vapaa-ajan tulosalueiden lisämäärärahan perusteena palkankorotukset:

 Kulttuuripalvelut 16 930 €

 Opistot 15 765 €

 Nuorisopalvelut 16 396 €

 Tämänhetkisen arvion mukaan tulevaisuuslautakunnan talousarvion ylitys on arvioitu 3 110 415 € suuruiseksi (n. 6  % lautakunnan toimintakatteesta).

 Liitteenä talouden toteutumaraportti 31.10.2023

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Stark Irmeli

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 3 110 415 € euron lisätalousarvion hyväksymistä edellä mainittujen seikkojen perusteella.

Päätös Hyväksyi esityksen.