Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 373


Valtuustoaloite: Raahen kaupungin rakennusinvestointien siirtäminen, valtuutettu Jari Seppänen

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 373

  

554/00.01.04/2023  

Valmistelija Tilahallinnan päällikkö Jari Näränen

 Valtuutettu Jari Seppäsen valtuustoaloite 19.6.2023:

 Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset

 Raahen kaupungin rakennuskanta rapautuu huolestuttavaa vauhtia ja korjausvelka kasvaa. Julkisilla varoilla rakennetut ja ylläpidettävät kohteet menetetään korjauskelvottomaan kuntoon paljon alle niiden elinkaari-iän.

 Meillä on kulttuurihistoriallisiksi luokiteltuja kohteita, kuten Pekkatorilla olevat rakennukset, sekä Seminaarin alue.

 Meillä on myös uudempaa rakennuskantaa, joita ei myöskään voi unohtaa.

 Kohteita on paljon ja varmaa on, että kaikki tarvitsevat huoltoa ja kunnostamista.

 Tähän kaikkeen tarvitaan rahaa ja käsipareja pitämään rakennuksia yllä ja siinä kunnossa, että ne pysyvät käyttökuntoisina ja terveellisinä käyttäjilleen ja että niiden arvo säilyy.

 On myös syytä ottaa tarkasteluun ns. talonmiesmalli, jossa jokin tai jotkin kohteista osoitetaan kohdennetusti henkilön hoidettavaksi. Hän huolehtii ja vastaa alueiden ja rakennusten yllä- ja kunnossapidosta. Onko esitetty malli kustannustehokas, on syytä tarkastella.

 Onko Raahen rakennuksilla käytössä talo kirjat? Dokumentti, johon kirjataan huollot, korjaukset ja havainnot puutteista? Uusissa rakennuksissa ne varmasti ovat ja ne on syytä pitää käytössä ja saattaa ne käyttöön myös vanhenevaan rakennuskantaan.

 Edellä kerrottuun viitaten Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että kaikki uudet rakentamisinvestoinnit on toistaiseksi syytä siirtää tulevaisuuteen ja sijoittaa kaikki käytettävissä olevat varat korjausvelan suunnan muuttamiseen.

 Tilahallinnan päällikkö Jari Näräsen vastaus 6.11.2023:

 Raahen kaupungin omistuksessa on laaja kirjo erilaisia ja ikäisiä rakennuksia, joiden kunnossapito vaatii paljon niin henkilötyövoimaa kuin rahaakin.

 Rakennuksien kunnossapidossa ja valvonnassa hyödynnetään sähköistä huoltokirja- ja työtilausjärjestelmää, johon kaikki uudet rakennukset ja valtaosa vanhoista kuuluvat.

 Raahen kaupungilla työskentelee ammattitaitoinen ryhmä kiinteistönhoitajia, joilla on nimetyt vastuukiinteistöt, joista he huolehtivat. Työkuorma pyritään jakamaan tasaisesti henkilöstön kesken niin, että jokaisen tilan hoitamiseen jää riittävästi aikaa. Organisaatiota on saatu vahvistettua uusilla rekrytoinneilla rakennuttamisen ja kiinteistönhoidon osalta.

 Uudishankkeiden ja olemassa olevien rakennusten kunnostamisessa joudutaan tehtäviä priorisoimaan, jotta varmistetaan kokonaisuuden kannalta tärkeimpien toimenpiteiden tekeminen. Meneillään olevan talousarvion ja investointiohjelman laadinnassa on huomioitu investointien määrä lähitulevaisuudessa, johon tässäkin aloitteessa viitataan.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen tilahallinnan päällikkö Jari Näräsen valmistelema vastaus.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.