Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 362


Investointimäärärahojen siirrot vuodella 2023

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 01.11.2023 § 180

 

Valmistelija Tilahallinnan päällikkö Jari Näränen, liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala ja

 kuntatekniikan päällikkö Mikael Yritys

Tilahallinnan määrärahasiirrot:

 Vihannin koulukeskuksen II-vaiheessa rakennettu liikuntasali on 1550 brm2 suuruinen rakennushanke, joka on otettu käyttöön huhtikuussa 2023. Määrärahaa hankkeelle on kokonaisuudessaan myönnetty 3.150.000€ euroa. Vuodelle 2023 on ollut 500.000€ määräraha.

 Vihannin liikuntasalin kustannukset ovat nouseet noin 340.000€ varattua määrärahaa suuremmiksi suunnittelukustannusten, lisätöiden ja määrärahan vuosittaisten jaksotusten vuoksi. Maksueriä on maksamatta 10.000 € verran. Ylimenevän osuuden kattamiseksi esitetään tehtäväksi määrärahasiirtoja hankkeilta, joissa kustannukset eivät ole toteutuneet.

 Kustannuspaikalta  8050 hankkeelta 7930 Hansatalon remontti jää käyttämättä 94.500€, josta esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 7826 Vihannin liikuntasalin rakentaminen 94.500€.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 7931 Vanhan Raahen peruskorjaukset jää käyttämättä 67.400€, josta esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 7826 Vihannin liikuntasalin rakentaminen 67.400€.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 7809 Harakkamäen koulun jää käyttämättä 43.300€, josta esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 7826 Vihannin liikuntasalin rakentaminen 43.300€.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 7836 Pattasten alueen koulun ja liikuntasalin suunnittelu jäi käyttämättä 97.750€, josta esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 7826 Vihannin liikuntasalin rakentaminen 97.500€.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 3950 Vanhan kaupungin katuympäristöjen peruskorjaus jää käyttämättä 40.000€, josta esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 7826 Vihannin liikuntasalin rakentaminen 40.000€.

 Kustannuspaikka / Hanke Määrärahamuutos

 8050 / 7930  - 94.500 €

 8050 / 7931  - 67.400 €

 8050 / 7809  - 43.300 €

 8050 / 7836  - 97.750 €

 8050 / 3950  - 40.000 €

 8050 / 7826  + 342.950 €

Liikuntapalveluiden määrärahasiirrot:

 Rakennetun ympäristön lautakunnassa 4.10.2023 § 158 hyväksytyn Ollinkalliontien alikulkukäytävän rakennusurakan kokonaissumma ylittää sille varatun investointimäärärahan 330.000€. Ylimenevästä osuudesta 90.000€ katetaan siirtämällä hankkeista, joiden kustannukset eivät ole toteutuneet.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 8254 Sauvonmäen ulkoilureittitoimitus jää käyttämättä 20.000€, joka esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 4647 Ollinkalliontien hiihtoalikulku.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 4646 Kuntoratojen valaisujärjestelmien uusiminen jää käyttämättä 50.000€, joka esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 4647 Ollinkalliontien hiihtoalikulku.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 4163 Pattasten urheilukentän peruskorjaus jää käyttämättä 10.000€, joka esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 4647 Ollinkalliontien hiihtoalikulku.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 8255 Uimarantojen peruskorjaus jää käyttämättä 5.000€, joka esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 4647 Ollinkalliontien hiihtoalikulku.

 Kustannuspaikalta 8050 hankkeelta 4192 Kiertovesipumppujen uusiminen jää käyttämättä 5.000€, joka esitetään siirrettäväksi kustannuspaikalle 8050 hankkeelle 4647 Ollinkalliontien hiihtoalikulku.

 Kustannuspaikka / Hanke Määrärahamuutos

 8050 / 8254  - 20.000€

 8050 / 4646  - 50.000€

 8050 / 4163  - 10.000€

 8050 / 8255  - 5.000€

 8050 / 4192   - 5.000€

 8050 / 4647  + 90.000

Kuntatekniikan määrärahamuutokset:

 Hanke 3818 Leikkipuistojen rakentaminen ja peruskorjaus on jaoteltu kolmeen pienempään hankekokonaisuuteen, joista yksi on 3833 Rantakukankadunpuisto. Hankkeen toteuttamisen yhteydessä lisäkustannuksia aiheutui alueen hulevesiviemäröinnin parannustöistä. Tehdyillä töillä varmistetaan alueen kuivatuksen toimivuus myös jatkossa. Ylimenevän osuuden kattamiseksi esitetään tehtäväksi määrärahasiirto hankkeelta 3626 (Elohopeavalaisimien muutt. LED) / valaisimien vaihtotyöt puistoissa, jonka suunnitelluista kohteista jätetään Pattijokivarren valaisinten vaihtotyöt tuleville vuosille. Määrärahasiirron suuruus on 15.000 €.

 Hankkeen 3683 Pikkulahdenrannan puisto toteuttamiskustannukset nousivat ennakoitua suuremmiksi. Hankkeen kustannukset voidaan kattaa siirtämällä määrärahoja hankkeelta 3622 Puistojen rakentaminen uusilla asuntoalueilla 20.000 € ja hankkeelta 3626 Valaisimien vaihtotyöt puistoissa 5.000 €.

 Valaisimien vaihtotöiden osalta kesän aikana on toteutettu paljon maakaapelointeja ja pylväiden sekä jalustojen uusimisia. Nämä ovat kohottaneet kustannuksia vaihtotöiden osalta. Hankkeen 3627 Elohopeavalaisimien muuttaminen ledeiksi (katuverkosto) määrärahaylitys on 36.000 €, joka voidaan kattaa siirtämällä määrärahoja hankkeelta 3752 Tievalot, makeavesikanavan ylläpitosopimus. Kyseisen hankekohta kattaa valaistusten hankintaa ja ylläpitosopimuksen mukaisia siltojen kunnostustoimenpiteitä ja näitä kunnostustoimenpiteitä ei ole tarpeen suorittaa vuonna 2023 ja määräraha on jäämässä käyttämättä osittain. Periaatteiden mukaisesti määräraha kohdistuu kuitenkin tällä siirrolla valaistuksen uusimiseen.

  Kustannuspaikka / Hanke Määrärahamuutos

 8050 / 3626  - 20.000€

 8050 / 3622  - 20.000€

 8050 / 3752  - 36.000€

 8050 / 3833  + 15.000€

 8050 / 3683  + 25.000€

 8050 / 3627  +36.000€

 Tilahallinnalle, liikuntapalveluille ja kuntatekniikalle esitetyt investointimäärärahojen muutokset eivät vaikuta vuoden 2023 investointiohjelman loppusummaan. Talousarvion laadintaohjeen mukaan hankeryhmään sisältyvät hankkeet ovat sitovia toimielimeen nähden.

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Hyväksytään investointimäärärahojen muutokset edellä annetun esityksen mukaisesti.

Esitetään investointimäärärahojen siirrot vuodella 2023 kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 362

  

531/02.02.00/2023  

Valmistelija Tilahallinnan päällikkö Jari Näränen, liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala ja

 kuntatekniikan päällikkö Mikael Yritys

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään rakennetun ympäristön lautakunnan esittämät investointimäärärahojen siirrot vuodella 2023.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari esitteli asiaa kokouksessa.