Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämislautakunta
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 137



Pyhäjoki-Raahen merituulivoimahankkeen osayleiskaavan laatiminen

 

Kehittämislautakunta 19.04.2023 § 58

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 Raahen kaupunki on vastaanottanut kaavoitusaloitteen koskien oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimista Pyhäjoki-Raahe alueen merituulivoimahankkeelle. Alueelle tulisi laatia uusi merituulivoiman rakentamista ohjaava osayleiskaava. Kaavoitusaloitteen on jättänyt kirjaamoon Metsähallitus.

 Pyhäjoki-Raahe merituulivoimahanke on käynnissä olevan Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavaluonnoksen mukainen. Alue on maakuntakaavaluonnoksessa osoitettu merkinnällä tv-2 (212) merituulivoimaloiden alueeksi.

 Raahen kaupungin hallintosäännön mukaan (30.1.2023, § 22, kohta 34) kaupunginhallitus päättää kaavahankkeen aloittamisesta. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan (MRL 77a§ ja 44 §) kunta voi laatia oikeusvaikutteisen osayleiskaavan siten, että voimaloiden sekä mahdollisten huoltorakennusten rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella. Laadittaessa tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa on kuitenkin erityisesti huolehdittava siitä, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä ja että suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu maisemaan ja ympäristöön, sekä se, että tuulivoimaloiden tekninen huolto ja sähkönsiirto on järjestetty (MRL 77b§). Kaupunginvaltuusto päättää osayleiskaavan hyväksymisestä  laissa säädetyllä tavalla (MRL 37§).

 Pyhäjoki-Raahe merituulivoimahankkeen osayleiskaava noudattaa vaihemaakuntakaavaluonnoksessa Raahen ja Pyhäjoen kunnan merialueille esitettyä  tuulivoima-alueen rajausta sen ollessa noin 163 neliökilometrin laajuinen. Osayleiskaavan tavoitteena on selvittää mahdollisuutta rakentaa enintään 98 merituulivoimalaa Raahen ja Pyhäjoen edustan merialueelle, joista alustavasti 12 voimalaa Raahen alueelle. Tuulivoimaloiden yksikköteho on arviolta 15-25 MW ja kokonaiskorkeus enintään 400 metriä.

 

 Metsähallituksen tavoitteena on edistää hiilineutraaliuden saavuttamista mahdollistamalla tuulivoimalla tuotetun uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä valtion maa- ja vesialueilla. Tämä tukee valtiollista tavoitetta hiilineutraalista yhteiskunnasta vuoteen 2035 mennessä.

 Metsähallitus mahdollistaa merituulivoimahankkeiden kehittämisen valtion omistamilla alueilla kilpailutukseen perustuvan vuokraamisen kautta. Merituulivoima-alueiden kilpailutus käynnistetään markkinoiden informoinnilla ja kilpailutuksessa painotetaan laadullisia ja kaupallisia kriteereitä.  Metsähallitus luovuttaa hankkeen käyttöoikeudet myöhemmin valittavalle kumppanille alustavasti vuosien 2023-2024 aikana, mutta ei tule luopumaan valtion alueista osana käyttöoikeuden luovutuksia.                

  Osayleiskaavaprosessin yhteydessä käynnistetään YVA-menettely, jossa hankkeen ympäristövaikutuksia eri toteutusvaihtoehdoilla arvioidaan. YVA-menettelyä hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

 Suunnittelualue on Metsähallituksen omistuksessa. Alustava suunnittelualueen rajaus on hakemuksen liitteenä. Tuulivoimaloista täyttyy yli kahden kilometrin etäisyysvaatimus asutukseen.

 Osayleiskaava-alueen rajaus tarkentuu kaavanlaadinnan yhteydessä.

 Kaavoituksen yhteydessä laaditaan alueelle tarvittavat selvitykset (MRL 9§). Osayleiskaavan laadinnasta ja siihen liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa Metsähallitus (MRL 77c§).

 Päätösesityksestä on tehty yritysvaikutusten arviointi ja käynnistyessään osayleiskaavan laadinnasta johtuvat positiiviset yritysvaikutukset ovat merkittävät ja ne tulevat edistämään Raahen kaupungin tavoitetta vihreän siirtymän täysimittaisesta hyödyntämisestä. Tuulivoimakapasiteetin tehostaminen Raahen lähialueella on merkittävä etu teollisuussektorin energiasiirtymän läpiviennissä.

 Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo esittelee asian kokouksessa.

Liitteet Kaavoitusaloite Metsähallitus, 6.4.2023
Suunnittelualueen alustava rajaus, Metsähallitus 6.4.2023

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

Päätösesitys Kehittämislautakunta

Toteaa, että osayleiskaavan ja siihen liittyvien selvitysten, suunnitelmien ja muista laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa kokonaisuudessaan Metsähallitus
 
Toteaa, että kaavanlaatija, jolla on oltava kaavanlaatijan pätevyys (FISE), sekä kaavanlaatijakonsultti, jolla tulee olla valmiudet merituulivoimaan liittyvien teknisten selvitysten toteuttamiseksi, hyväksytään erikseen laadittavassa kaavoitussopimuksessa

Antaa toimialajohtajalle valtuudet hyväksyä myöhemmin laadittava kaavoitussopimus

Merkitään tiedoksi liitteenä oleva kaavoitusaloite ja suunnittelualueen alustava rajaus Metsähallitus 5.4.2023

Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

KH käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan (MRL 77 a§ ja 44 §) laatimisen suunnittelualueelle

KH toteaa, että suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavaprosessin yhteydessä

KH toteaa, että Raahen kaupungin kaavoitusyksikkö vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta sekä viranomaisyhteistyöstä

Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy osayleiskaavaa tai osayleiskaava ei tule lainvoimaiseksi, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Metsähallitukselle

Kaavaprosessin yhteydessä syntyvä suunnitteluaineisto ja selvitykset ovat julkisia asiakirjoja. Raahen kaupunki pidättää kaikki oikeudet käyttää työn yhteydessä syntyvää aineistoa

Osayleiskaava lisätään Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan seuraavan päivityksen yhteydessä

Päätös   Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Markku Tuominen Metsähallituksesta esitteli asiaa kokouksessa etäyhteyden välityksellä.Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Markku Tuominen Metsähallituksesta esitteli asiaa kokouksessa etäyhteyden välityksellä.Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Markku Tuominen ja Ville Koskimäki esittelivät asiaa kokouksessa etäyhteyden kautta.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Markku Tuominen ja Ville Koskimäki poistuivat kokouksesta asiakohdan esittelyn jälkeen klo 18.55.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Mathias Holmén poistui asian käsittelyn aikana klo 19.03.

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 144

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 Kokouksessa asiaa esittelevät kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo ja hankekehityspäällikkö Ville Koskimäki Metsähallituksesta.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Käynnistetään oikeusvaikutteisen osayleiskaavan (MRL 77 a§ ja 44 §) laatiminen suunnittelualueelle

Todetaan, että suunnittelualueen tarkka rajaus määräytyy osayleiskaavaprosessin yhteydessä

Todetaan, että Raahen kaupungin kaavoitusyksikkö vastaa osayleiskaavan laadinnan ohjauksesta ja valvonnasta sekä viranomaisyhteistyöstä

Mikäli kaupunginvaltuusto ei hyväksy osayleiskaavaa tai osayleiskaava ei tule lainvoimaiseksi, ei Raahen kaupunki ole velvollinen korvaamaan kaavoituksesta ja siihen liittyvistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia tai muita hankkeen johdosta syntyneitä kuluja Metsähallitukselle

Kaavaprosessin yhteydessä syntyvä suunnitteluaineisto ja selvitykset ovat julkisia asiakirjoja. Raahen kaupunki pidättää kaikki oikeudet käyttää työn yhteydessä syntyvää aineistoa

Osayleiskaava lisätään Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan seuraavan päivityksen yhteydessä

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Markku Tuominen Metsähallituksesta esitteli asiaa kokouksessa etäyhteyden välityksellä.

 

Kehittämislautakunta 21.11.2023 § 137

  

329/10.02.02/2023  

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo

 Raahen kaupungin hallitus hyväksyi 19.4.2023 (§58) Metsähallituksen kaavoitusaloitteen koskien Pyhäjoki-Raahe merituulivoima-alueen rakentamista ohjaavan osayleiskaavan laatimista (MRL 77a§ ja 44§).

 Hanke on Pohjois-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavaluonnoksen mukainen.

 Metsähallituksen tavoitteena on laatia Raahen edustan merialueelle merituulivoimapuisto, jonka 98 merituulivoimalasta sijoittuisi Raahen alueelle 12. Kaavoitusaloite koskee aluetta, joka on Suomen valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa.

 Metsähallitus on käynnistämässä hankkeeseen kilpailutusta.

 Maankäyttö ja rakennuslain mukaan kunta voi tehdä kaavoitukseen ja kaavojen toteuttamiseen liittyviä sopumyksia (MRL 91 b§). Raahen kaupunki ja Metsähallitus ovat neuvotelleet liitteen mukaisesta kaavoitussopimuksesta.

 Sopimuksen tarkoituksena on, että Raahen kaupunki ja Metsähallitus sopivat merituulivoimarakentamista ohjaavan karttaliitteessä rajatun Raahen kaupunkiin kuuluvan sopimusalueen osayleiskaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Metsähallitus tulee siirtämään merituulivoimahankkeen hankeoikeudet ja tämän kaavoitussopimuksen kolmannelle osapuolelle.

Sopimuksella ei voida sitovasti sopia kaavan sisällöstä eikä syrjäyttää lain mukaista kaavoitusmenettelyä. (MRL 91 b§)

Liitteet Kaavoitussopimus

 Ehdotus osayleiskaavan alustavaksi rajaukseksi/ Pyhäjoki-Raahen merituulivoimahanke

Esittelijä Kehittämiskeskuksen johtaja Pitkänen Pasi

Päätösesitys Kehittämislautakunta merkitsee kaavoitussopimuksen tiedoksi

Kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle:

- hyväksyy kaavoitussopimuksen liitteessä esitetyssä muodossa

- toteaa, että kaavoitussopimuksen allekirjoittaa kaupunginjohtaja sekä hallintojohtaja (Hallintosääntö 154§)

- hyväksytään kaavanlaatijakonsultti, jolla on tehtävään riittävä pätevyys, aiempaa kokemusta tuulivoimayleiskaavan laatimisesta ja jonka vastuuhenkilöllä on kaavanlaatijan FISE pätevyys. Lisäksi Raahen kaupunki edellyttää kaavan laatijakonsultiksi tahon, jolla on riittävä kompetenssi viedä läpi teollisen mittaluokan merituulivoimapuiston osayleiskaavaprosessi kokonaisuutena sekä YVA-menettely sen rinnalla. Hankkeeseen tulee esittää työryhmä varahenkilöjärjestelyineen, minkä asiantuntemus kattaa kaavaprosessin ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn. Metsähallitus varmistaa kilpailutuksessa, että Raahen kaupungin edellytykset otetaan huomioon.

- toteaa, että tuulivoima osayleiskaavan ja siihen liittyvien selvitysten laatimisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa Metsähallitus tai kolmas osapuoli kokonaisuudessaan.

Päätös Hyväksyi esityksen.