Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 258


Sivistyksen puolesta -tunnustuspalkinnon saajan ehdotus

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 258

  

624/01.02.01/2023  

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Sivistystyönantajat, Sivista, on perustettu vuonna 1993 nimellä Opetusalan ja Sivistystyön Työnantajayhdistys ry. Sivistan perustamiskokouksen 30. vuosipäivän kunniaksi on lanseerattu 9.6. uusi Sivistyksen puolesta -tunnustuspalkinto.

 Tunnustus voidaan myöntää teolle, henkilölle tai yhteisölle vaikuttavasta toiminnasta sivistyksen hyväksi. Tunnustus voidaan myöntää esimerkiksi innovatiivisesta uudesta toiminnasta tai pitkäjänteisestä elämäntyöstä. Olennaista on, että tunnustuksen saaja on toiminnallaan osoittanut sivistyksen arvostamista, kehittämistä, edistämistä ja levittämistä.?Jatkossa palkinto jaetaan joka toinen vuosi.

 Tänä vuonna valinnan tunnustuspalkinnon saajasta tekee Sivistan jäsenistön edustajista koostuva juhlavuoden ohjausryhmä. Ehdotuksia palkinnon saajaksi voi jättää kuka hyvänsä 2.9. mennessä tällä lomakkeella.

 Raahen Porvari- ja Kauppakoulurahasto (RPKK) perustettiin vuonna 1863 täyttämään Suomesta puuttunutta liiketoiminnan korkeampaa koulutusta. Lahjoitusasiakirjan pääoman piti nousta silloiseen 1.000.000 mk:aan ennen koulun toiminnan sai käynnistää, oppilaitos aloitti vuonna 1882. Oppilaitos huolehti aluksi myös alueen lukiotasoa vastaavasta koulutuksesta, jotta oppilaitokseen riittäisi päteviä hakijoita. Rahasto sijoitti myös muihin yleishyödyllisiin kohteisiin, kuten alueen pistorautatieyhteyteen. Oppilaitos oli koulurakenteen muutosten myötä myöhemmin keskiasteen oppilaitos ja jonkin aikaa ammattikorkeakoulun rakentumisvaiheessa Oulun ammattikorkeakoulun sopimusoppilaitos.

 Nykyisin RPKK on toisen asteen oppilaitos, josta merkittävä osa valmistuneista jatkaa korkea-asteelle. RPKK on ollut aktiivinen alueen toisen asteen yhteistyönkehittäjä ja korkea-asteelta valmistuneiden alueelle sijoittumisen tukija erillisen Raahen Kauppaoppilaitoksen Stipendirahastosäätiön kautta. RPKK tunnetaan alueella luotettavana elinkeino- ja työelämän kumppanina ja pitkäaikaisena sivistyksen edistäjänä.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Raahen kaupunki ehdottaa Sivistyksen puolesta -tunnustuspalkinnon saajaksi Raahen Porvari- ja Kauppakoulua.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen esitteli asiaa kokouksessa.