Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 265


Maanvuokrasopimus Saint Gobain Finland Oy:lle

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 265

  

654/10.00.02/2023  

Valmistelija Kaupungingeodeetti Mikko Moilanen

 Raahen kaupungin ja Saint Gobain Finland Oy:n kesken on käyty keskusteluja SSAB:n teräksen tuotannon sivuvirroista muodostuvan materiaalin jatkojalostustehtaan sijoittamisesta Raaheen viime vuosina. Saint Gobain Finland Oy on tehnyt 18.11.2022 aloitteen hankeen rakentamiseksi Raahen Syväsatamaan.

 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 § 53 alueelle asemakaavan akm 235, jossa osoitetaan muiden muassa metallituotetehtaan rakennuspaikka. Noin 22 ha:n kortteli T/kem-1 on asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten aluetta. Tästä on erotettu jatkojalostustehtaalle soveltuva 3 ha:n tontti, erillisen tonttijaon muutos 17.5.2023 ja tontin lohkominen, rekisteröity 27.6.2023. Rakennusoikeutta tontilla on 13500 kerrosalaneliömetriä.

 Saint Gobain Finland Oy:n kanssa on neuvoteltu asemakaavan mukaisen teollisuustontin, rekisteritunnus 678-41-4119-3 vuokraamisesta jatkojalostustehdasta varten syksystä 2023 alkaen 31.12.2053 saakka.

 Perusvuokraksi on katsottu maapinta-alan mukaan 0,70 €/m2/v, mikä vastaa tontin hintaa 15,55 €/m2. Perusvuokra on siten 21 000 €/vuosi. Vuokra sidotaan heinäkuun 2023 elinkustannusindeksin pistelukuun 2312. Vuotuiseen vuokraan lisätään arvonlisävero.

 Saint Gobain Finland Oy vastaa hankkeen tiedottamisesta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään maanvuokrasopimus, jolla Raahen kaupunki vuokraa 3 ha:n tontin 678-41-4119-3 päätöksen lainvoimaisuudesta alkaen ja päättyen 31.12.2053 Saint Gobain Finland Oy:lle 21 000 euron perusvuosivuokralla.

Hyväksytään vuokran perusindeksiksi heinäkuun 2023 pisteluvun 2312 ja tarkistusindeksiksi kunkin vuoden tammikuun pisteluvun.

Valtuutetaan tekninen johtaja Jarkko Vimpari allekirjoittamaan maanvuokrasopimus kaupungin puolesta.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Samuli Äijälä ja Pirkko Valtanen poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ajaksi. (Äijälä - Palvelussuhdejääviys, SSAB:n palveluksessa, Valtanen - Yhteisöjääviys, sataman hallituksen puheenjohtaja)

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupungingeodeetti Mikko Moilanen saapui kokoukseen klo 17.08, esitteli asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen klo 17.42.