Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 28.06.2023/Pykälä 113



Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelman hyväksymiskäsittely

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 17.08.2022 § 120

 

 

Valmistelija kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen

 Raahen sairaalan alueen asemakaavan muutosalueelle sijoittuvan Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelma on valmistunut ja se voidaan asettaa julkisesti nähtäville.   

 Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelman lähtökohtana on sairaalan alueen asemakaavan muutosehdotus, joka menee kaupunginhallituksen ja valtuustoon hyväksymiskäsittelyyn syyskuussa.

 Katusuunnitelmassa esitetään rakennettavaksi uusi katuyhteys Rantakadun ja Kirkkokadun välille sairaalan eteläpuolelle. Ajoradan molemmin puolin rakennetaan jalankulku- ja pyöräilyväylät. Kadun varrelle rakennetaan myös linja-autopysäkit, joilta pääsee suojatieyhteyksien kautta sairaalan alueelle.

 Suunnitelmassa on otettu huomioon sairaalan piha-alueen uudet liikenne- ja pysäköintijärjestelysuunnitelmat. Uuden katuyhteyden rakentaminen selkeyttää ja antaa mahdollisuuden kehittää pihan toimintoja ja turvallisuutta.

 Tauno Kiesvaaran kadun ja jalankulku- sekä pyöräilyväylien päällysteet tehdään asfaltista. Viheralueet nurmetetaan ja välikaistoille istutetaan puurivit. Kirkkokadun puoleiseen liittymään rakennetaan suojatieylityksen kohdalle saareke. Rakenteet kuivatetaan salaojin ja pintavedet ohjataan hulevesiviemäriin. Kadulle rakennetaan myös led-valaistus. Jalankulku- ja pyöräilyväylät yhdistetään Rantakadun ja Kirkkokadun nykyisiin väyliin.

 Tauno Kiesvaaran kadun sairaalan puoleiselle jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiselle on tälle vuodelle myönnetty määräraha. Rakentamisen aloituksen viivästymisen vuoksi väylä rakennetaan aluksi sorapintaisena. Ajoradan rakentamiselle varataan määräraha vasta siinä vaiheessa, kun sairaala toteuttaa omat pihamuutokset.

 Asiakohdalle on tehty yritysvaikutusten arviointi: Tauno Kiesvaaran kadun rakentamisella on vähäiset positiiviset vaikutukset infra-alan toimijoille, koska kyseessä on pieni rakennuskohde. Hankkeella on positiivinen vaikutus liikenneturvallisuuteen ja -ympäristöön. Hanke ei vaikuta lähistöllä olevan yritysten toimintaan negatiivisesti.

   

 Hyväksymiskäsittelyyn lähetetään seuraavat suunnitelmat:

  • Suunnitelmakartta 1:500; piir.no 6350
  • Tyyppipoikkileikkaukset 1:100; piir.no 6353
  • Pituusleikkaus K1 1:1000/1:100; piir.no 6352

Liitteet  

  • Sisällysluettelo
  • Asemakaavaehdotus 8.4.2022 (hyväksymiskäsittely kesken)
  • Suunnitelmakartta
  • Tyyppipoikkileikkaukset
  • Pituusleikkaus K1

 

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Asetetaan Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelma nähtäville MRA 43 §:n mukaisesti 14 vrk ajaksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 28.06.2023 § 113

  

943/10.02.03/2021  

Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen

 Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelmaluonnokset ovat olleet julkisesti nähtävillä 22.8. - 5.9.2022. Suunnitelmista ei ole jätetty yhtään muistutusta.

 Sairaalan alueen asemakaavamuutos (Akm 246) on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 29.5.2023. Katusuunnitelmat ovat hyväksytyn asemakaavan mukaiset.

 Tämän vuoden talousarvioon ei ole varattu määrärahaa kadun toteuttamiselle. Kiireellisimpänä toteutuskohteena on Tauno Kiesvaaran väylän pohjoispuolen jalankulku- ja pyöräilyväylä.

Liitteet Suunnitelmakartta 1:500; piir.no 6350

 Tyyppipoikkileikkaukset 1:100; piir.no 6352

 Pituusleikkaus K1 1:1000/1:100; piir.no 6353

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Hyväksytään Tauno Kiesvaaran kadun katusuunnitelmat.

Päätös Hyväksyi esityksen.