Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennetun ympäristön lautakunta
Pöytäkirja 28.06.2023/Pykälä 117


Liite 34 Osoitekartta

Yksityisteiden parantamisavustukset vuonna 2023

 

Rakennetun ympäristön lautakunta 28.06.2023 § 117

  

476/02.05.01/2023  

Valmistelija kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkanen

 Raahen kaupungin myöntämä yksityisteiden parantamisavustus on haettavana 20.7.2023 klo 12.00 saakka. Tähän mennessä kaupungille on saapunut Aronsaaren yksityistien hakemus, joka on saanut myös valtionavustuspäätöksen. Koska muita avustushakemuksia ei ole Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ELY-keskus) vireillä Raahesta, on tämä hakemus mahdollista käsitellä jo ennen parantamisavustuksen hakuajan loppumista. Näin tiekunta ehtii toteuttamaan parantamistyöt valtionapupäätöksen mukaisesti.

 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt Aronsaaren yksityistielle Yksityistielain 83 § (560/2018) mukaista parantamisen valtionavustusta ison/vaativan rummun uusimiseen. Kustannusarvioksi ELY-keskus on hyväksynyt 25 976 euroa. Valtionavustus on 85 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään 22 079 euroa. Päätöksen voimassaoloaika on 03.05.2023 - 31.12.2024. Hanke tulee toteuttaa ja kustannusten syntyä päätöksen voimassaoloaikana. Hankkeen tulee valmistua ja viimeisen erän maksatushakemus tulee olla toimitettuna KEHA-keskukseen 31.12.2024 mennessä.

 Tekninen lautakunta päätti 10.4.2014 § 46 yksityisteiden parantamisavustusten jakoperusteet. Niiden perusteella Aronsaaren yksityistie täyttää avustuskriteerit. Kaupunki avustaa valtion avustamia tiekuntia harkinnanvaraisesti enintään 20 %:n osuudella ELY-keskuksen hyväksymistä kustannuksista. Avustusta haetaan kaupungilta sen jälkeen, kun hankkeelle on saatu myönteinen valtionapupäätös.

 Kaupungin avustus Aronsaaren yksityistiekunnalle on 15 % ELY-keskuksen hyväksymistä kustannuksista. Kaupungin myöntämän avustuksen suuruus on enintään 3 896 euroa (sisältää alv 24 %).

Liite Osoitekartta

Esittelijä Tekninen johtaja Vimpari Jarkko

Päätösesitys Myönnetään Aronsaaren yksityistiekunnalle peruskorjausavustusta 15 % ELY-keskuksen hyväksymästä kustannusarvioista.

Avustuksen enimmäismäärä on 3 896 euroa (sisältää alv 24 %). Myönnetty avustus maksetaan jälkikäteen tiekunnan tilille hyväksyttyjen ja toteutuneiden kustannusten perusteella tositteita vastaan vuoden 2023 aikana.

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Elina Jaakola poistui tämän asian käsittelyn ajaksi klo 18.20 - 18.23 (osallisuusjäävi).

Hyväksyi esityksen.