Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 61



Oikaisuvaatimus tulevaisuuslautakunnan päätöksestä 28.3.2023 § 35/Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2023 - 2024

 

Tulevaisuuslautakunta 25.04.2023 § 48

 

 

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen ja vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark.

 ------------ on tehnyt oikaisuvaatimuksen lautakunnan päätöksestä 28.3.2023 § 35 koskien esiopetuksen järjestämistä lukuvuonna 2023-2024. Valituksen allekirjoittavat ------ mukaan myös muut 5 esikouluikäisen lapsen vanhemmat. ----- pyytää, että tulevaisuuslautakunta tarkastelee päätöstä uudelleen, ottaa huomioon oikaisuvaatimuksen ja mahdollistaa esikoulun järjestämisen Montessori-päiväkoti PikkuPietarissa lukuvuonna 2023-2024.

 Oikaisuvaatimuksessaan ----- on maininnut kuusi perustetta, joiden mukaan tulevaisuuslautakunnan tulisi päättää järjestää esiopetusta myös PikkuPietarin päiväkodissa.

 1. Esiopetus tulee järjestää lapsen edun mukaisesti.

 Varhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä tai tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu lapsen kasvun, kehityksen, hoidon ja oppimisen näkökulmasta. Esiopetusikäisen lapsen kohdalla lapsen etua voidaan tulkita eri lähtökohdista käsin. Esiopetusikäinen lapsi hyötyy samanikäisten lasten kanssa toimiessaan ja saadessaan ryhmäkokemuksia sekä suurryhmässä että pienryhmässä.

 Lapsen siirtymistä toiseen ryhmään ei voida tulkita lapsen edun vastaiseksi.

 2. Esikoulun järjestäminen muualla aiheuttaa PikkuPietarin lapsille haittaa.

 PikkuPietarissa lapsilla on edelleen mahdollisuus saada varhaiskasvatusta, mikäli perhe näin valitsee, siihen saakka, kunnes lapsi siirtyy esiopetukseen. Lapsen siirtyminen esiopetukseen toiseen paikkaan ei vähennä aiempien vuosien merkitystä lapsen elämässä vaan antaa lapselle mahdollisuuden luoda uusia kaveri- ja ystävyyssuhteita, jotka mahdollisesti säilyvät myös tulevien kouluvuosien aikana.

 3. PikkuPietarin henkilökuntaa ei ole otettu mukaan asian valmisteluun tai kuultu.

 Raahen kaupungin esiopetustiedotteessa sanotaan, että kaupunki voi tarvittaessa ostaa esiopetusta yksityisiltä päiväkodeilta. Tarve harkitaan joka vuosi. Viime vuosina PikkuPietarin esiopetushakijoiden määrä on ollut vähäinen, mikä on ollut henkilökunnan tiedossa.

 Yksityisille päiväkodeille järjestetään vuosittain säännöllisesti kokouksia ja koulutuksia, joissa käsitellään varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen liittyviä asioita. PikkuPietarin henkilökunta ei ole osallistunut yhteenkään kokoukseen tai koulutukseen toimintakauden 2022-2023 aikana.

 4. Päätöstä perusteltiin säästötarpeilla, mutta kokouspöytäkirjassa ei esitetty mitään konkreettisia summia päätöksenteon tueksi.

 Päätöksen perusteluissa ei ole lähtökohtaisesti mainittu säästötarpeita, mutta on taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaista järjestää esiopetus omana toimintana silloin, kun lapset mahtuvat kaupungin omiin ryhmiin. Esiopetuksen ostamisesta aiheutuvat kustannukset jäävät tuolloin kokonaisuudessaan pois. On niin ikään tarkoituksenmukaista pohtia ryhmien sijoittumista myös kaupungin omissa yksiköissä, jolloin esiopetusryhmien sijainti vaihtelee vuosittain.

 Varhaiskasvatuksen vakinaisen henkilöstömäärän nousu johtuu ketjutusten vakinaistamisista, jolloin määräaikaisen henkilöstön määrä on vastaavasti vähentynyt.

 5. Perusteina on ollut myös lapsimäärän väheneminen, mutta lapsimäärä ei ole vähentynyt.

 Lapsimäärän kokonaisuutta tarkastellaan suhteessa olemassa oleviin ryhmiin. Täydentävää varhaiskasvatusta esiopetuksen lisäksi tarvitsevat lapset mahtuvat kaupungin omiin esiopetusryhmiin, koska lapsimäärä ko. ryhmien sisällä on vähentynyt.

 6. Oikeudenmukaisuusnäkökulma

 Myös kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on muodostunut pitkäaikaisia vuorovaikutussuhteita. Yksittäisen ryhmän yhtenäisyys ei ole ollut perusteena esiopetusryhmien muodostamisessa kuntalaisten oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi.

 Lasten siirtyminen toiseen päiväkotiin esiopetukseen ei ole kohtuuton toimintatapa, vaan tavanomainen käytäntö. Lapset siirtyvät kasvaessaan ryhmästä ja jopa päiväkodista toiseen. Raahessa ei ole tapana olla yhteydessä perheisiin hakuvaiheessa. Perheet saavat esiopetuspaikasta päätöksen, jossa on ilmoitettu mahdollisuudesta hakea oikaisua. Päätös esiopetuksen järjestämispaikoista valmistellaan kunakin vuonna kokonaisuuden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla ja aina yksittäisiä toiveita ei voi huomioida.

 Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan kunta päättää esiopetuksen järjestämisestä ja siitä, miten se sen toteuttaa. Kunta voi hankkia esiopetuksen yksityiseltä palveluntuottajalta, jolloin kunta toimii esiopetuksen järjestäjänä ja vastaa siitä, että esiopetus on perusopetuslain mukaista. Yksityinen palveluntuottaja voi hakea esiopetuksen järjestämislupaa valtioneuvostolta (perusopetuslain 7 §). Esiopetusta ei voi toteuttaa palvelusetelin tai yksityisen hoidon tuen toimintana eli yksityisen hoidon tuella ja mahdollisella kuntalisällä.

 Tähän saakka esiopetusta on ostettu yksityisen hoidon tuella. Jatkossa toimintatapa ei siis enää ole mahdollinen, koska esiopetus on perusopetuslain alaista toimintaa ja vaatii järjestämisluvan. Päiväkoti Pikku-Pietari voi hakea siis lupaa esiopetuksen järjestämiseen. Raahen kaupungilla ei ole tarvetta hankkia esiopetusta yksityisiltä palveluntuottajilta.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Päätös Esa Ylisirniö esitti, että asia otetaan uudelleen käsittelyyn ja valmistellaan lautakunnalle tarkoilla perusteilla ja laskelmilla, joista selviää vähintäänkin: kaupungille syntyvät kustannus säästöt esiopetuksen osalta, mahdolliset verotulojen vähennykset yritystoiminnan osalta, kokonaisuudessaan. Selvitykset mihin PikkuPietarin esiopetuslapset siirtyisivät, tulevat ryhmä koot. Tarkka selvitys kuinka prosessi on edennyt tiedotuksen ja toteutuksen osalta. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa mainitut kuusi perustetta, tulee olla mukana uudelleen käsittelyssä, selkeästi käsiteltyinä ja aukaistuina, jotta kaikki asianomaiset saavat selkeän kuvan päätöksestä, joka tehdään asian uudelleen käsittelyssä. Miten tilanne muuttunut PikkuPietarin osalta aikaisempaan.

Tita Haapajoki ja Arja Maliniemi kannattivat esitystä.

Lautakunta suoritti äänestyksen Esa Ylisirniön vastaesityksestä. Jaa-äänen antaneet olivat pohjaesityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Esa Ylisirniön vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 5 Jaa-ääntä, 6 Ei-ääntä ja poissa 0.

Jaa-äänen antoi: Honka Aleksi, Kotisaari Kirsi, Pääkkö Meeri, Saarenpää Eetu ja Äijälä Samuli
Ei-äänen antoi: Haapajoki Tita, Oksanen Henri, Maliniemi Arja, Törmikoski Jari, Ylikulju Elsi ja Ylisirniö Esa

Lautakunnan päätökseksi tuli Esa Ylisirniön esitys.


Lautakunta piti teknisen tauon 19.35 - 19.50.


Irmeli Stark poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.57.

 

 

Tulevaisuuslautakunta 16.05.2023 § 61

  

268/12.06.00/2023  

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

 Tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 25.4.2023 esiopetuksen järjestämistä lukuvuonna 2023-2024. Lautakunta päätti ottaa asian uudelleen käsittelyyn seuraavassa kokouksessa.

 Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Irmeli Stark on koonnut tarkempaa materiaalia koskien esiopetuksen järjestämistä päiväkoti PikkuPietarissa sekä kuvannut prosessin etenemistä päätöksenteon ja tiedottamisen näkökulmista.

 Kaupungille syntyvät kustannussäästöt esiopetuksen osalta

 Yksityisen hoidontuki 192,28/lapsi/kk
Yksityisen hoidontuen kuntalisä, esiopetusikäinen 583,00/lapsi/kk
5 esiopetusikäistä lasta x 775,28= 3876,40/kk
3879,40 x 12= 46 516,80/vuosi

 Mikäli kaikki ko. lapset jatkavat kuitenkin Pikkupietarissa varhaiskasvatuksessa, yksityisen hoidon tuki ja kuntalisät viidelle (5) lapselle vuodessa olisivat 37 636,80

 Päiväkoti PikkuPietarin edustajan mukaan päätöksellä ei ole merkitystä yrityksen tuloihin (sähköposti 6.5.2023).

 PikkuPietariin hakeneiden esiopetuslasten esiopetuksen järjestämistä koskevat päätökset, ryhmät ja ryhmäkoot

 - Antinkankaan päiväkoti (osoitetietojen pohjalta lähipäiväkoti, 2 lasta)
Kaarnakiitäjät, ryhmäkoko 21 lasta
Naavaparrat, ryhmäkoko 20 lasta
Jäkälänutut, ryhmäkoko 13 lasta

 - Lybeckerinpuiston päiväkoti (osoitetietojen perusteella lähipäiväkoti, 2 lasta)
Seelarit, ryhmäkoko 15 lasta
Kipparit, ryhmäkoko 15 lasta
Ulkoilmaeskarit, ryhmäkoko 10 lasta

 - Pattasten päiväkoti (osoitetietojen perusteella lähipäiväkoti, 1 lapsi)
Lumme, ryhmäkoko 20 lasta
Kaisla, ryhmäkoko 19 lasta

 Aikaisempinakin vuosina PikkuPietarin esiopetusta toivovien perheiden määrä on ollut vähäinen, mutta kokonaistilanteen kannalta on ollut tarpeellista ostaa palvelu PikkuPietarista. Kuluvan lukuvuoden 2022-2023 esiopetusta ja täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset eivät valmisteluvaiheessa mahtuneet kunnallisten päiväkotien esiopetusryhmiin, jolloin paikkoja ostettiin yksityiseltä päiväkodilta.

 Esiopetuksen päätösprosessin toteutus ja tiedottaminen

 Vanhemmille on lähetty tiedote (liite 2) kirjeenä, jossa on annettu ohjeet ensisijaisen ja toissijaisen toiveen esittämiseen Daisy-järjestelmän kautta 18.-31.1.2023 välisenä aikana.

 Tiedotteessa on kerrottu, että tarvittaessa kaupunki ostaa esiopetuspaikkoja myös yksityisiltä päiväkodeilta. Esiopetuspaikkaa tulee hakea ensisijaisesti lähipäiväkodista tai lähikoulusta. Esiopetukseen hakeneiden lasten sijoittuminen kaupungin alueelle vaihtelee vuosittain, mikä vaikuttaa ryhmien muodostamiseen.

 Mikäli perhe ei ole esittänyt toissijaista toivetta eikä ensisijaista toivetta pystytä toteuttamaan, lapsi sijoitetaan lähipäiväkotiin perheen ilmoittaman osoitteen perusteella. Kunnallisten päiväkotien johtajat kokoavat listat omien päiväkotiensa osalta ja saavat tiedon koulujen osalta. Esiopetuksen koordinaattorin johdolla yhdessä kunnallisten päiväkotien johtajien kanssa tarkastellaan toiveiden ja ryhmäkokojen suhdetta. Perheiden toiveitten pohjalta muodostetaan alustavat listat ja tarkastellaan mahdollisien ryhmien määrä ja muodostuminen. Arvion mukaan Haapajoen (viisi lasta) ja Antinkankaan (11 lasta) kouluille ei ollut muodostumassa esiopetusryhmää.

 Kuten huoltajille on tiedotettu, yksityisiltä päiväkodeilta ostetaan esiopetusta tarvittaessa. Tänä vuonna siihen ei ollut tarvetta, koska kaikki täydentävää varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset mahtuvat omiin ryhmiin. Joka vuosi ostotarve tarkastellaan erikseen. Kuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun vuoksi PikkuPietariin ei esitetty järjestettäväksi viidelle lapselle esiopetusta.

 Lapsen esiopetuksen järjestämispaikasta ei käydä huoltajien kanssa keskustelua. Huoltajat ilmoittavat toiveensa ja varatoiveensa hakulomakkeessa. Toiveita ei aina pystytä toteuttamaan.

 Esiopetuksen järjestämisestä keskustellaan tarvittaessa yksityisille palvelutuottajille järjestettävissä tilaisuuksissa. Prosessi on ollut yllä kuvatun kaltainen jo useita vuosia. Esiopetusryhmät muodostetaan yhteistyössä kunnallisten päiväkotien päiväkodinjohtajien kanssa ja tarvittaessa ostetaan lisäpaikkoja yksityisistä päiväkodeista. Ryhmien muodostamisesta ei ole keskusteltu yksityisten palvelutuottajien kanssa myöskään aikaisempina vuosina.

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Päätös Esa Ylisirniö esitti, että tulevaisuuslautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja päättää järjestää esiopetusta Montessori-päiväkoti PikkuPietarissa lukuvuonna 2023-2024, koska sen järjestämisen tarve ei ole oleellisesti muuttunut aiemmasta vuodesta, eikä toisenlaisella päätöksellä saataisi edes merkittäviä säästöjä aikaan.

Tita Haapajoki, Arja Maliniemi ja Elsi Ylikulju kannattivat esitystä.

Lautakunta suoritti äänestyksen Esa Ylisirniön vastaesityksestä. Jaa-äänen antaneet olivat pohjaesityksen kannalla ja Ei-äänen antaneet Esa Ylisirniön vastaesityksen kannalla. Äänestyksen tulos 4 Jaa-ääntä, 6 Ei-ääntä ja poissa 1.

Jaa-äänen antoi: Honka Aleksi, Pääkkö Meeri, Saarenpää Eetu ja Äijälä Samuli
Ei-äänen antoi: Haapajoki Tita, Oksanen Henri, Maliniemi Arja, Törmikoski Jari, Ylikulju Elsi ja Ylisirniö Esa
Poissa: Kirsi Kotisaari

Lautakunnan päätökseksi tuli Esa Ylisirniön esitys.


Lautakunta piti teknisen tauon klo 18.24 - 18.30.


Marko Salmela poistui kokouksesta klo 18.24.