Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 72


Jaana Hautamäen eroanomus kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsenyydestä

 

Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 163

 

Valmistelija Hallintojohtaja Matti Bergman

 Jaana Hautamäen eropyyntö 28.4.2023:

 Pyydän eroa Raahen kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsenyydestä tultuani valituksi Raahen kaupungin työllisyydenhoidon päällikön virkaan.

 Kuntalaki 17 § (29.12.2016/1484)
Varavaltuutetut

 "Valtuutetuille  valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

 Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä."

 Kuntalaki 73 § Vaalikelpoisuus kunnanhallitukseen

 "Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1)      välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2)      henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3)      kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4)      henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen."

 Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Myönnetään Jaana Hautamäelle ero kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenen tehtävistä kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien.

Todetaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Jaana Hautamäen tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 1. varajäsen Arja Maliniemen kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien kuluvan toimikauden loppuun saakka.

Todetaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan pyynnöstä keskusvaalilautakunta päättää Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudesta varavaltuutetusta Kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Valitaan kaupunginhallitukseen uusi jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien kuluvan toimikauden loppuun saakka.

Päätös Hyväksyi esityksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Jaana Hautamäki poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. (osallisuusjääviys, asianosainen)

 

Kaupunginvaltuusto 29.05.2023 § 72  

411/00.00.01/2023  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Myönnetään Jaana Hautamäelle ero kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston jäsenen tehtävistä kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien.

Todetaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Jaana Hautamäen tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 1. varajäsen Arja Maliniemen kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien kuluvan toimikauden loppuun saakka.

Todetaan, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan pyynnöstä keskusvaalilautakunta päättää Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudesta varavaltuutetusta Kuntalain 17 §:n mukaisesti.

Valitaan kaupunginhallitukseen uusi jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien kuluvan toimikauden loppuun saakka.

Päätös Hyväksyi esityksen ja valitsi kaupunginhallitukseen uudeksi jäseneksi Anne-Mari Oravan ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Virpi Ahon kaupunginvaltuuston kokouspäivästä lukien kuluvan toimikauden loppuun saakka.