Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 54



Koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäminen Raahen kaupungissa lv. 2023 - 2024

 

Tulevaisuuslautakunta 25.04.2023 § 54

  

372/12.01.06/2023  

Valmistelija Opetus- ja kasvatusjohtaja Lucina Hänninen.

 Hakuaika lukuvuoden 2023 - 2024 iltapäivätoimintaan oli ajalla 18.1. - 31.3.2023.

 

  Toimintaan haki yhteensä 163 lasta.

 

Perusopetuslain 48 b §:n mukaan iltapäivätoimintaa tulee tarjota joko keskimäärin kolme tuntia päivässä (570 tuntia) tai keskimäärin neljä tuntia päivässä (760 tuntia) koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Toimintaa voidaan järjestää koulun työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7.00 - 17.00 välisenä aikana.

 

  Koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu Raahen kaupungissa toimivien koulujen 1. ja 2. vuosiluokkien sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille. Iltapäivätoiminta on alkanut koulun jälkeen (klo 11 tai klo 12) jatkuen klo 16:30 saakka.

 

Perusopetuslain 48 f §:n mukaan kunta päättää iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä, joka saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.

 

  Toteutettavaa koululaisten iltapäivätoimintaa ohjaa Raahen kaupungin perusopetuksen iltapäivätoimintasuunnitelma. Jokaisessa toimintapaikassa on toimintapaikkakohtainen toimintasuunnitelma, jonka sisältö suunnitellaan yhdessä toimintapaikan lasten kanssa. Raahen kaupungin perusopetuksen iltapäivätoimintasuunnitelma lukuvuonna 2023 - 2024 tuodaan hyväksyttäväksi tulevaisuuslautakunnan seuraavaan kokoukseen.

 

  Iltapäivätoiminnan järjestämispaikat

 

Toimintaryhmä perustetaan, jos toimintaan ilmoittautuu määräaikaan mennessä (hakuaikana) vähintään 10 lasta, ja muut toimintaedellytykset sen sallivat.

 

Aamupäivätoimintaa ei järjestetä.

 

Kaupungin omana toimintana toteutettavien iltapäivätoimintaryhmien ohjaajina toimivat koulunkäynninohjaajat.

 

Lukuvuonna 2023 - 2024 iltapäivätoimintaa järjestetään seuraavasti:

 

  Antinkankaan koulu, toimintapaikka: Antinkankaan koulu

Haapajoen koulu, toimintapaikka: Haapajoen koulu

  Harakkamäen koulu, toimintapaikka: Harakkamäen koulu

  Honganpalon koulu, toimintapaikka: Honganpalon nuorisotila, Metsätorinkatu 14

  Keskuskoulu, toimintapaikka: Keskuskoulu

  Vihannin yhtenäiskoulu, toimintapaikka: Vihannin yhtenäiskoulu

  Koivuluodon koulu, Ollinsaaren ja Kummatin toimipisteet, toimintapaikka: Ollinsaaren toimipiste

  Pattasten koulu, toimintapaikka: Pattasten koulu

  Tikkalan koulu, toimintapaikka: Tikkalan koulu

 

  Toimintaa ei toteuteta muilla kouluilla hakijoiden vähäisen määrän johdosta. Iltapäivätoiminta alkaa koulun jälkeen (klo 11 tai 12) jatkuen klo 16.30 saakka.

 

  Iltapäivätoiminnan asiakasmaksut

 

  Iltapäivätoiminnan asiakasmaksuna peritään:

  110 €/kuukausi, jos lapsi on toiminnassa yli 10 päivää kuukaudessa

  55 €/kuukausi, jos lapsi on toiminnassa korkeintaan 10 päivää kuukaudessa.

 

  Toimintaan osallistumisesta ei peritä muita maksuja.

 

Liitteet Hakuohje koululaisten iltapäivätoimintaan 2023 - 2024

  Yhteenveto iltapäivätoimintaan hakeneista lv. 2023 - 2024

 

Esittelijä Opetus- ja kasvatusjohtaja Hänninen Lucina

Päätösesitys Tulevaisuuslautakunta päättää

1. järjestää toimintaa
- Antinkankaan koululla
- Haapajoen koululla
- Harakkamäen koululla
- Honganpalon koululla
- Keskuskoululla
- Vihannin yhtenäiskoululla
- Koivuluodon koulun Ollinsaaren toimipisteessä
- Pattasten koululla
- Tikkalan koululla

2. iltapäivätoiminnan asiakasmaksuiksi
- 110 €/kuukausi, jos lapsi on toiminnassa yli 10 päivää kuukaudessa
- 55 €/kuukausi, jos lapsi on toiminnassa korkeintaan 10 päivää kuukaudessa

3. valtuuttaa opetus- ja kasvatusjohtajan  huolehtimaan niistä yksityiskohtaisista päätöksistä, joita perusopetuslain 8 a luvun mukaisen toiminnan järjestäminen edellyttää.

Päätös Hyväksyi esityksen.