Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 42


Henkilöstöjaoston kokousajankohdat syyskaudella 2023

 

Henkilöstöjaosto 24.05.2023 § 42

  

428/00.01.02/2023  

Valmistelija Henkilöstöasiantuntija Anja Marjelund

 Raahen kaupungin hallintosääntöön on kokouskäytäntöihin liittyen kirjattu, että toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Lisäksi on kirjattu, että kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Pu-heenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, onko kokous läsnä-,  hybridi- vai sähköinen kokous. Kokous tulee järjestää kutsun mukaisessa toimintaympäristössä (läsnä, hybridi ja/tai sähköinen).

 Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, julkaistaan kokouskutsun yhteydessä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaaleissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille henkilöille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus kokouksessa. Kutsu kokoukseen lähetetään vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta.

 Jatkokokouksesta on hallintosääntöön kirjattu, että jos kaikkia kokouskut-sussa mainittuja asioita ei saada kokouksessa käsiteltyä, käsittelemättä jääneet asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille lähetetään sähköinen viesti jatkokokouksen ajasta ja paikasta sekä jatkokokouksen päätöksentekotavasta.

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Sarlin Seppo

Päätösesitys Päätetään, että henkilöstöjaoston kokouspaikka on Raatihuoneen juhlasali ja mahdolliset muutokset ilmoitetaan kokouskutsussa.

Päätetään, että kokouspäivät syksyllä 2023 ovat keskiviikkoisin klo 15.30 alkaen:
1. 30.08.2023
2. 20.09.2023
3. 18.10.2023
4. 22.11.2023
5. 20.12.2023

Päätös Hyväksyi esityksen.