Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 29


Muut asiat

 

Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 29  

    

Esittelijä   Puheenjohtaja

 Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Päätösesitys Merkitään tiedoksi.

Päätös Kokouksessa keskusteltiin Vihannin ennakkoäänestyspaikasta tulleista palautteista, ja todettiin, että tiedottaminen ennakkoäänestyspaikasta ja sen aukiolosta oli epäonnistunut. Toisaalta äänestyspaikka koettiin saadun palautteen perusteella huonoksi, ja asiaa tulee tarkastella kriittisesti seuraavien vaalien valmistelujen yhteydessä.