Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 110


Paikkatietoinsinöörin tehtävän muuttaminen viranhaltijaksi ja karttateknikon nimikkeen vaihtaminen paikkatietoasiantuntijaksi

 

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 110

  

285/01.01.00/2023  

Valmistelija Kaupungingeodeetti Mikko Moilanen

 Teknisen keskuksen maankäytön ja mittauksen tuloslaueeseen kuuluvan paikkatietoinsinöörin työn suorittaminen edellyttää kaupungin viranhaltijan asemaa. Toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa paikkatietoinsinööri käyttää tietyissä tehtävissään julkista valtaa.

 Paikkatietoinsinööri vastaa kaupungin paikkatietojärjestelmien toiminnasta, yhteensopivuudesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Tehtäviin kuuluu toimiminen paikkatieto- ja rekisteriohjelmien pääkäyttäjänä. Paikkatietoinsinööri huolehtii lisäksi paikkatietoaineiston käsittelystä, aineiston tuottamisesta ja Raahen osoitejärjestelmästä, kuten päättää osoitteiden antamisesta ja muuttamisesta.

 Maankäytössä ja mittauksessa on kehitetty tiimitoimintaa, mihin kuuluu osin tehtävien ja nimikkeiden uudistaminen. Paikkatietotiimissä on muutettu esimerkiksi kartanpiirtäjä paikkatietokäsittelijäksi. Tiimi on esittänyt vastaavasti toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevan karttateknikon nimikkeen vaihtamista tehtäviä paremmin kuvaavaksi paikkatietoasiantuntijaksi.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Hyväksytään paikkatietoinsinöörin tehtävän muuttaminen työsuhteesta viranhaltijaksi.

Hyväksytään karttateknikon nimikkeen vaihtaminen paikkatietoasiantuntijaksi.

Päätös Hyväksyi esityksen ja totesi, että muutoksilla ei ole kustannusvaikutuksia.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jarkko Vimpari esitteli asiaa kokouksessa.