Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 39


Valtuustoaloite: Syrjäytyneiden nuorten tavoittaminen, valtuutettu Jaakko Kallela

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 79

 

Valmistelijat Satelliitti-toiminnan esihenkilö, työvalmentaja Katja Mathlin, etsivä nuorisotyöntekijä Päivi Myllylä, etsivä nuorisotyöntekijä Anniina Parttimaa, etsivä nuorisotyöntekijä Hanna Kärnä

 Valtuutettu Jaakko Kallelan valtuustoaloite 31.10.2022:

 Raahen Kristillisdemokraatit ovat huolissaan Raahen nuorisotyöntekijöiden riittämättömästä panoksesta syrjäytyneiden tai syrjäytymisuhassa olevien nuorten tavoittamiseksi.

 Jos nuori jättäytyy koulutusten ja muiden toimintojen ja aktiviteettien ulkopuolelle, ei nykyisillä nuorisotyön resursseilla ole mahdollista tarttua asiaan ajoissa tai ei ollenkaan.

 Etsivää nuorisotyötä tekee Raahessa kolme henkilöä. Nämä kolme siis hoitavat koko Raahen alueen, mukaan lukien Vihannin, Pattijoen ja Salaisten alueen. Pystyvätkö nämä henkilöt ollenkaan jalkautumaan ja kiertämään syrjäytymässä olevien nuorten luona. Eihän nuoria voi tavoittaa puhelimitse toimistossa istuen.

 Huolta aiheuttaa myös syrjäytyneiden nuorten masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Nämä nuoret tulisi tavoittaa ennen kuin se on liian myöhäistä.

 Kysymme siis, että onko selvitetty ja verrattu muihin Raahen kokoisiin kaupunkeihin, että onko kaupungilla riittävä määrä resursseja hoitamaa tärkeää niin sanottua etsivää nuorisotyötä.

 Satelliitti-toiminnan esihenkilö, työvalmentaja Katja Mathlinin ja etsivien nuorisotyöntekijöiden Päivi Myllylä, Anniina Parttimaa ja Hanna Kärnä vastaus 2.3.2023:

 Raahessa etsivää nuorisotyötä tekee kolme etsivää nuorisotyöntekijää, joista yhden työntekijän työpanoksesta 60 % käytetään Pyhäjoella tehtävään etsivään nuorisotyöhön kuntien välisen sopimuksen mukaan, joten Raahessa etsivän nuorisotyön resurssi on 2.4 htv.

 Etsivä nuorisotyö saa OKM:n avustusta etsivän nuorisotyön tekemiseen. Rahoittava taho valvoo, että toiminta on nuorisolain mukaista etsivää nuorisotyötä. Toimitamme rahoittajalle hakemuksen, raportin, tilastoinnit sekä vastaamme toimintaamme liittyvään kyselyyn vuosittain. Raahessa on keskimääräinen resurssi etsivään nuorisotyöhön valtakunnallisesti vertailtuna.

 Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön. Nuorisolaki 10 § Etsivä nuorisotyö

 Etsivä nuorityöntekijä tapaa tuen tarpeessa olevia nuoria Satelliitin kodinomaisissa toimitiloissa, nuorisotiloilla, nuoren kotona, kouluilla, sidosryhmien toimipisteissä, verkossa, pienryhmä toiminnassa sekä jalkautumalla nuorten keskuuteen. Mikäli syrjäytymisuhan alla olevaa nuorta ei muutoin tavoiteta etsivät nuorisotyöntekijät lähtevät kotikäynnille.

 Etsivä nuorisotyö on nuorelle vapaaehtoista, joten nuoren ei ole pakko ottaa etsivän nuorisotyöntekijän apua vastaan. Raahessa etsivä nuorisotyö teki töitä vuonna 2021 yhteensä 130 tuen tarpeessa olevan nuoren kanssa. Ohjaussuhteessa nuori määrittelee itse mihin asiaan hän tukea tarvitsee. Näiden lisäksi etsivä nuorisotyö kohtaa jalkautuessaan kouluille tai kaduille runsaan määrän raahelaisia nuoria ja tarjoaa aina myös apua sitä tarvitsevalle.

 Tässä muutama nettisivu etsivästä nuorisotyöstä ja etsivän nuorisotyön valtioavustuksista

 Etsivän nuorisotyön käsikirja - Into - etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry (intory.fi)

 Nuorisotilastot.fi - Tilastotietoa nuorista ja nuorisotyöstä

 Nuorisolaki 1285/2016 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®

 Avustukset - avin avustukset (aviavustukset.fi)

 Etsivän nuorisotyön näkemyksen mukaan Raahessa on puutteita seuraavista nuorille suunnatuista palveluista: nuorten tuettu asuminen, päivätoimintayksikkö/ryhmätoimintayksikkö nuorille, jotka ovat eläkkeellä tai muista syistä vajaakuntoisia ja mielenterveysosasto.

 Muutoin nuorisotyön resurssia on Raahen kaupungissa tarpeellinen määrä myös muiden kuntien resurssiin verrattuna. Kuntien välisessä vertailussa tulee ottaa huomioon myös muun nuorisotyön resurssi. Jossain toisessa kunnassa voi olla suurempi etsivän nuorisotyön resurssi, koska muuta nuorisotyötä on vähemmän.

 Etsivän työn resurssiin vaikuttaa myös esim. kunnan päihde- ja mielenterveyspalveluiden toimivuus. Raahessa etsivät nuorisotyöntekijät joutuvat tekemään 'kannattelua' ennen kuin nuoret pääsevät näihin palveluihin.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan valtuustoaloitteeseen Satelliitti-toiminnan esihenkilö, työvalmentaja Katja Mathlinin ja etsivien nuorisotyöntekijöiden Päivi Myllylä, Anniina Parttimaa ja Hanna Kärnä valmistelema vastaus.

Todetaan asia loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 20.03.2023 § 39  

1067/00.01.04/2022  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Annetaan valtuustoaloitteeseen Satelliitti-toiminnan esihenkilö, työvalmentaja Katja Mathlinin ja etsivien nuorisotyöntekijöiden Päivi Myllylä, Anniina Parttimaa ja Hanna Kärnä valmistelema vastaus.

Todetaan asia loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.