Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raahen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://raahe10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 36


Kuntalaisaloite: Linja-autovuorot Vihantiin

 

Kaupunginhallitus 13.03.2023 § 76

 

Valmistelija Joukkoliikenneasiantuntija Anna-Kaisa Vimpari

 Aloite luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 20.12.2022
Aloitteen julkaisupäivämäärä 20.12.2022

 Raahen kaupungin tulisi järjestää kuljetukset myös sunnuntaisin junavuoroille Vihantiin/junavuoroilta Raaheen.

 Sunnuntaisin palaa opiskelijoita, työssäkäyviä ja muita matkalaisia niin Raaheen kuin myös Raahesta pois.

 Nykyisin on kuljetukset arkipäivisin järjestetty hyvin, mutta jos paluusi/lähtösi on sunnuntaina, niin joudut menemään omalla autolla Vihantiin myös meno-/tulomatkalla, koska meno-/paluuvuoroa linja-autolla ei ole järjestetty.

 Vaihtoehtona on sunnuntaisin myös se että jäät junasta Kokkolassa ja tulet sitten bussilla Raaheen (näissä tapauksissa joudut ehkä Kokkolassa odottelemaan bussia useita tunteja).

 Raahen kaupungin tulisi järjestää kuljetukset ainakin junille intercity 38, intercity 23, Pendoline 56 ja intercity 37 junille. Harkita voi myös lauantain vuoroissa joissa on kaksi pitempää kierrosta niiden jättäminen pois, mikäli reitillä ei ole ollut matkustajia ja lyhentää vuorot koskemaan vain Raahe-Vihanti-Raahe reittejä (kustannukset vuorojen lyhentymisestä sunnuntaille).

 Todennäköisesti olisi mahdollista lisätä nykyisen toimittajan sopimukseen myös sunnuntaivuoroja, koska lisä hankinta ei ylitä 50 % alkuperäisen sopimuksen arvoa.

 Raahen kaupunki on sitoutunut päästöjen alentamiseen ja tässähän olisi yksi vaihtoehto myös siihen, koska eikö ole päästöiltä edullisempaa viedä asiakkaat yhdellä autolla kuin se, että jokainen matkustaja ajelee omalla autolla ja vielä pahempaa on se että viedään eri päivänä ja haetaan toisena päivänä, moninkertainen liikenne nykyisillä polttoaine kustannuksilla.

 Omalla autolla kulkemisesta on huomioitava myös se, että Vihannin aseman parkkipaikka on viikonloppuisin täynnä, löytyykö kaikille edes parkkipaikkaa.

 Ja onhan se mukavampi nousta lämpimään linja-autoon, kuin ruveta esim. talvella kaivamaan autoa kovassa pakkasessa lumihangesta ja jännätä vielä lähteekö käyntiin vai pitääkö tilata apuvoimia.

 Huomioitavaa on se, että myös vierailijat pääsevät Raaheen viettämään esim. viikonloppua, kun kuljetukset junalta hoituvat molempiin suuntiin myös sunnuntaisin.

 Matkailun mainonnassa voisi myös mainita, että Raaheen voi tulla ja täältä pääsee myös pois junalla.

 Aloite on: Sunnuntaisin lähteville ja saapuville junille linja-autovuorot Raahe-Vihanti-Raahe mahdollisimman pian.

 Joukkoliikenneasiantuntija Anna-Kaisa Vimparin vastaus 28.2.2023:

 Kiitos tärkeästä palautteesta.

 Sunnuntain liityntäyhteyden puuttuminen on herättänyt paljon keskustelua ja sen tarve on tunnistettu organisaatiossa. Tämän hetkisenä haasteena on resurssipula eli tämän vuoden budjettiin ei ole mahdollista sisällyttää lisäostoja. Pyrimmekin nyt kartoittamaan mahdollisia vaihtoehtoja sunnuntaivuorojen järjestämiseksi sekä pyrimme suunnittelemaan jo olemassa olevaa reitistöä, niin että sunnuntain liityntävuoro junalle saataisiin mahdollisesti järjestettyä jo olemassa olevan budjetin rajoissa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Mikkola-Riekkinen Leena

Päätösesitys Esitetään kaupunginvaltuustolle:

Annetaan kuntalaisaloitteeseen joukkoliikenneasiantuntija Anna-Kaisa Vimparin valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.

 

Kaupunginvaltuusto 20.03.2023 § 36  

1187/00.01.05/2022  

Päätösesitys Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

 Annetaan kuntalaisaloitteeseen joukkoliikenneasiantuntija Anna-Kaisa Vimparin valmistelema vastaus.

Saatetaan vastaus aloitteen tekijälle tiedoksi.

Todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi.

Päätös Hyväksyi esityksen.